Sivut

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Maalausoperaatio

Aiemmin jo mainitsin, kuinka kävin alkuviikosta maaliostoksilla. Lähdin liikkeelle tarkkojen kriteerien kanssa - jotain kivaa keltaista keittiöön. Ruokapöytää ja Ikean jakkaraa varten.



Rautakaupassa päädyin lopulta arvuuttelemaan kahden eri keltaisen välillä, vaaleamman ja kirkkaamman. Ja tein sen virheen, että en luottanut omaan mielipiteeseeni, vaan kysyin mukana olleelta äidiltäni neuvoa. Olisi pitänyt vaan luottaa omaan mielikuvaan, äitini kun ei ihanan retroajan jälkeen voi sietää kirkkaita värejä. :)


Parin maalikerroksen jälkeen totesin, että kirkkaampi olisi kuitenkin ollut parempi. Valitsemani maali näyttää isona pintana aika pastelliselta, ja myös sävyltään selkeästi kylmemmältä kuin kaikki muu kellertävä keittiössä.


Nyt sitten pohdin pitäisikö hakea vielä pieni purkki toista keltaista, vai olenko riittävän tyytyväinen. Kyllähän tämäkin keltainen näyttää ihan kivalta. :) Taidan olla vaan liian kriittinen.


Maalauksen jälkeen innostuin kääntämään ruokapöydän vielä poikittain. Viehän se enemmän tilaa, mutta jotenkin tykkään silti enemmän näin. Ja kyllä on muuten tilava keittokomeroksi!


Psst. Ja tältähän se näytti ennen maalausta. Ei mikään kaunokainen. :)


Ps. Olen muuten tosi lahjakas maalaamaan! Puolen tunnin maalaamisen jälkeen maalia löytyi varsinaisten kohteiden lisäksi miusta itsestä - jotenkin mysteerisesti sitä maalia päätyi aina alusvaatteisiin ja hiuksiin asti. :D Ei kannata edes kuvitella, miltä olen näyttänyt aikoinaan maalattuani maalla ulkorakennuksia...

9 kommenttia:

  1. Hieno tuli pöydästä!!:)
    voi kun joskus itsekkin uskaltais kokeilla jotain muuta kuin sitä ainaista valkoista!
    Hih, pitäisköhän itsekkin joskus kuvata kotia oikein kamalassa kaaoksessa!:D Kylppäri meillä useimmiten kohteena..sinne tulee vain nakattua vaatteita ja ovi kiinni!

    VastaaPoista
  2. Mahtava lopputulos! Keittiö raikastui kerralla...Sait muuuten tosi tasaisen näköistä jälkeä!

    VastaaPoista
  3. i love the color of the table!

    VastaaPoista
  4. maija maitoparta - Kiitos! :) Kyllä miullakin kesti kauan, ennen kuin totesin että ainahan sen valkoisen saa taas peitettyä. :D Valkoinen vaan on niin ihanan hillitty ja kaiken kanssa sopiva ♥ , että jotenkin sitä miettii aina ensimmäiseksi.

    Ja ota ihmeessä kaaoksesta kuvia. :D Miulla vaatehuone on toinen kauhea paikka, jos kiireessä vaan viskon vaatteet sinne. Huh, siitä ei uskalla kyllä edes kuvaa laittaa. :D

    Pieni Lintu - Kiitos paljon! ♥

    Jeppu - Kiitos! Omaan silmäänkin tuntuu raikkaammalta lopputulokselta, vaikka kuvittelin että kaikki se keltainen olisi iiiihan liikaa. :)

    Pöydästä meinasi muuten tulla ihan liian tasainen. Ekat kerrokset vedin telalla, mutta lopuksi piti vielä vetää ohuella pensselillä paksumpaa maalia, että jäi edes vähän "puumainen" pinta näkyviin. :)

    Phuong - Thank you, yellow is one of my favourite colors! :) Thanks also for visiting in my blog!

    VastaaPoista
  5. Tulipas kivan näköinen! Nää itse tehdyt jutut on ihan parasta! Ja saa hyvää eikä tarvi laittaa kiertoon tai katsella juttuja mistä ei tykkää! :)

    VastaaPoista
  6. Seepia - Kiitos, ja ihan totta! Ei sitä viitsi ostaa uutta, kun vanhastakin saa ihan hyvää. :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää kyllä hyvältä! Sopii keittiön väreihin hyvin.

    Paula

    VastaaPoista
  8. Paula - Kiitos! Siitä se ajatus lähtikin, keittiön väreistä. :D

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...