Sivut

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Pohdintaa väreistä

Muutaman ystävän kyläiltyä uudessa kodissani rupesin pohtimaan värien merkitystä tarkemmin. Me kun suhtaudumme niihin niin eri tavoin. :) Eräs näistä ystävistä kauhisteli kotini värikkyyttä ja ihmetteli, enkö ole jo kyllästynyt. Toinen taas kauhisteli kotini värittömyyttä, ja totesi, että ihan hyvältä varmaan näyttää sitten, kun laitan vähän lisää väriä näkyville. Kumpikaan kommentti ei tietenkään loukannut, kaikkihan me ollaan yksilöitä ja saadaan pitää omat mielipiteemme.

Nämä mielipiteet kuitenkin sysäsivät väripohdinnan pidemmälle. Pienellä kaivamisella löysinkin seuraavan tekstin vanhojen leikkeiden joukosta (kyseisen lehden alkuperästä ei ikävä kyllä ole mitään tietoa).


Keltaiset ja oranssit kuuluvat samaan väriperheeseen. Keltainen eri vivahteissaan valaisee ja kirkastaa ympäristönsä, ja se symboloikin sekä aurinkoa että kullan hohdetta. Esimerkiksi raikas sitruunankeltainen, sadonkorjuun kultainen sekä pehmeä voinkeltainen ovat kaikki täynnä elämää. Keltainen seinä kirkkaimmillaan voi olla hyvä katseenvangitsija. Myös pieninä pintoina kirkasta keltaista voi huoletta käyttää keveissä puuhuonekaluissa luomaan välimerellistä aurinkoista tunnelmaa. Keltaisista saadaan energiaa! Oranssin avoin lämpö taas sopii silloin, kun halutaan sisustukseen näyttävyyttä. Suurina pintoina oranssi saattaa tuntua liian polttavalta, mutta rauhallisen ja puoleensavetävän lämpöisen tunnelman huoneeseen saadaan erilaisilla hunajan- ja persikanoransseilla pastellisävyillä. Mausteiset oranssit ja tiilenväri soveltuvat hyvin käytettäväksi neutraalien luonnonmateriaalien seurana sisustuksessa.



Punainen yhdistetään rohkeaan, intohimoiseen ja kuumaan. Punainen voi olla myös juhlallisen ylväs tai jopa pirteä. Punaisessa on energiaa, ja se on puhtaana hyvin maskuliininen ja dynaaminen väri. Sisustuksessa syvä, värikylläinen punainen on aina viestinyt rikkautta ja ylellisyyttä. Lakanpunaiset pinnat antavat juhlan tuntua huoneeseen, kun taas purppuran- ja luumunväriset syvän sinipunaiset tuovat nykykotiin arvokkuutta ja mystistä tunnelmaa. Valkoisella taitetut punaiset henkivät naisellista herkkyyttä ja romantiikkaa. Vaaleat, pastelliväriset punaiset ovat hehkeitä, rauhallisia ja klassisia, aina käyttökelpoisia sisustusvärejä. Vaaleita punaisia pidetään perinteisesti hyvin aistikkaina väreinä harmaaseen ja beigeen yhdistettynä, aniliininpunainen sen sijaan on moderni ja dynaaminen väri.

Sininen on ilmava ja ajatuksia siivittävä sekä pintoja laajentava, avartava väri. Sininen tuo mieleen äärettömyyden sekä veden eri olomuodot. Erilaisia vivahteita löytyy puuterilumen ja maidon sinisistä häivähdyksistä aina violetihtavaan laventelinsiniseen ja syvään laivastonsiniseen. Vaikka sininen sijaitseekin väripaletin kylmällä puolella, se ei välttämättä ole kylmä tai etäinen väri. Sillä on rauhoittava ominaisuus, minkä vuoksi sitä suositaan usein makuuhuoneissa. Sinisen raikkaus sopii hyvin myös kylpyhuoneisiin. Siinä missä sininen yhdistetään ilmavuuteen, violetit ja liilat pinnat luovat sisustukseen tyyliä ja arvokkuutta. Vaaleat liilat tekevät huoneesta hämyisän ja rauhallisen, tummat värikylläiset violetit taas sopivat pieninä pintoina luomaan huoneeseen jännitettä. Suurena pintana munakoison kuoren murrettu, lähes musta violetti on hengästyttävän upea.



Vihreät ja turkoosit yhdistetään tasapainoon, luonnonläheisyyteen sekä rauhaan. Vastakohdat täydentävät toisiaan, ja vihreät sekä turkoosit koostuvatkin väripaletin vastaväreistä - sinisestä ja keltaisesta. Kaikki erilaiset vihreät viestivät toivoa ja uudistumista, ja ne liitetään usein myös ekologiseen ajattelutapaan. Vihreästä värimaailmasta löytyy värejä loputtomiin - hopeapajun harmaanvihertävä väri on tyylikäs ja ajaton, lehmuksenkukan melkein neonvihreä taas moderni ja piristävä. Vaalea, viileä ja rauhaisa vihreä on usein hyvä sisustusvärivaihtoehto. Kellanvihreät, kuten vaalea pastellinen oliivinvihreä, on kaunis ja rauhoittava tausta mihin tilaan tahansa. Myös sinisen ja vihreän sekoitus, turkoosi, tuo mieliimme Karibian tai Välimeren kristallisen veden. Turkoosi on yhtä aikaa sekä rauhoittava että piristävä väri.

Neutraalit värit - valkoinen, harmaa sekä ruskea - muodostavat oman ryhmänsä. Valkoinen, puhtauden ja viattomuuden vertauskuva on ollut Suomen suosituin sisustusväri jo kauan. Se on kaikkien spektrin värien summa, puhdas valo. Sisustuksessa valkoinen on parhaimmillaan hieman sävytettynä, sillä puhtaanvalkoinen pinta on vaativa ja vaikuttaa usein kylmältä. Hieman sävytettyihin valkoisiin voidaankin luoda juuri oikea tunnelma lisäämällä valkoiseen vain aavistus väriä. Harmaassa piilee paljon eri värejä. Sävylliset harmaat ovat aina tyylikkäitä sisustusvärejä, ja sitä voidaankin käyttää lähes kaikkien värien rinnalla tyylikkäästi. Ruskea väri yhdistetään maahan, syksyn mullaksi muuttuviin lehtiin sekä puiden ruskeaan kaarnaan. Ruskealla voidaan luoda sisustukseen vankka pohja. Sisustuksessa käytettävien luonnonmateriaalien, kuten eri puulajien, hiekan tai lasitetun tiilen värit ovat varmoja valintoja, ja erilaiset ruskeat saavatkin kodin näyttämään rauhalliselta ja maanläheiseltä.


Tähän pohdinnan jatkoksi sopi vielä hyvin löytämäni juttu värien valinnasta sisustukseen.

Eri väreillä on erilainen vaikutus ihmisen mielialaan. Väreillä sanotaankin olevan psygologinen vaikutus ihmiseen. Koska eri värit vaikuttavat ihmisiin eri tavoin, kannattaa miettiä, tilojen eri käyttötarkoituksia. Missä huonetilassa halutaan olla rauhassa, missä huoneessa työskennellään ja tarvitaan aivoja stimuloiva väri, missä on rauhoittumistila jne. Miten värejä sitten tulisi käyttää ja valita?



Punaisesta keltaiseen

Punaista väriä voi ajatella parhaiten huvittelutiloihin, jolla on ihmiselle voimaa, rohkaisua, piristystä ja lämpimyyttä antava vaikutus. Keittiöön ja makuuhuoneeseen se ei sovi, sillä sillä on ruokahalua stimuloiva ja unen tuloa vaikeuttava vaikutus.Siirryttäessä punaisesta kohti keltaista, vastaan tulee oranssi, jota käytetään lähinnä yksityiskohtina sisustuksessa. Oranssi tuo auringonloistoa huonetilaan. Oranssin sanotaan poistavan masennusta ja lisäävän itseluottamusta. Oranssi on energinen, kiihottava ja stimuloiva. Makuuhuoneessa oranssi yksityiskohta on omiaan. Keltainen luo valoisuuden ja lämpimän tunnetta. Makuuhuoneessa ja keittiössä keltaista tulisi välttää suurina pintoina, koska se saa ruokahalun kasvamaan ja saattaa estää unen tulemista. Työhuoneessa keltainen on parhaimmillaan, sillä se saa aivot liikkeelle.

Kohti sinistä ja sen yli

Siirryttäessä keltaisesta kohti sinistä, kohdataan vihreä väri. Vihreä on varsin rauhoittava väri. Vihreä huonetila on jännitystä lieventävä, mm. mietiskelylle sopiva tila. Sininen on viileä turvallinen ja rauhoittava väri. Sinistä väriä kannattaa suosia keskittymiskykyä tarvitsevissa ja järkevää ajattelua kaipaavissa tiloissa. Se tasoittaa tunteen ja älyn tasapainoa, on apuna omien rajojen asettamisessa. Tilassa se on viileä, turvallinen ja rauhoittava. Keittiöön ja makuuhuoneeseen se sopii juuri rauhoittavuutensa vuoksi eikä se stimuloi näläntunnetta. Sininen koetaan valkoisen ohella myös puhtauden tuntua antavaksi väriksi. Se sopii hyvin mm. pesu- ja kylpyhuoneisiin. Kun sininen jää taakse ja punainen alkaa jälleen häämöttää, tulee eteen vielä violetti. Violetin sanotaan korostavan luomisen tarvetta. Huonetilaa lila suurentaa, mutta se voi tehdä surumieliseksi ja rauhattomaksi, jopa agressiiviseksi. Lila on varsin juhlava väri.



Väriympyrän ulkopuolella

Edellä kierrettiin ympyrää päävärien ja niiden vastavärien myötä. Jäljelle jäivät vielä musta, valkoinen ja ruskea. Musta on väri, jota käytetään vain pieninä määrinä tarkentamassa ja rajaamassa toista väriä.

Valkoista käytetään, kun tilasta halutaan neutraali ja puhdas. Valkoinen on energiaa ja valoa antava väri. Valkoinen edellyttää voimakkaiden värien käyttöä muussa sisustuksessa.

Harmaa on neutraali, jopa arkinen väri, mutta samalla se on myös kodikas ja jopa tyylikäs väri. Harmaa on helposti yhdisteltävissä muiden värien kanssa. Ruskea on päävärien sekoitus. Ruskea on maanläheinen, luonnollinen väri. Ruskea sopii useimpiin huonetiloihin.


Omasta mielestäni hyvinkin mielenkiintoista pohdittavaa, vaikka omassa kodissani en juurikaan värien syvällisiä psykologisia vaikutuksia mieti. Se riittää, että väri sopii omaan silmään, on se sitten "liian" jotain tai ei. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...