Ihan höpönä sisustukseen!

Keimaillen

2012-02-29T09:11:00.002+02:00

Alunperin blogini linjauksena oli säilyttää tietty yksityisyys jättämällä omakuvat - erityisesti kasvoista - vähiin, ellei jopa kokonaan pois. Viimeisimmän neulevillityksen myötä päätin kuitenkin joustaa tästä satunnaisesti. Lumihangella rötköttävät neuleet kun eivät vaan ole sama asia kuin elävän ihmisen päällä kuvatut jutut.

Ja onhan 29.2. myös jollain tapaa merkittävä päivä... Sen kunniaksi voi jopa vähän keimaillakin!

Tämänhetkinen lempparini on jokaisessa kuvassa esiintyvä Summer Flies -huivi. Värikäs söpöläinen piristää kummasti tylsääkin toimistoasua. Ja näitähän voisi olla eri väreissä, fiiliksen mukaan... Ainakin keltaisesta haaveilen tällä hetkellä. ;) Ehkäpä se hyppää puikoille seuraavaksi.

Ps. Pitäisiköhän sitä tästä lähteä kosimaan? Uusi hame voisi myös piristää arkea.

Kuulumisia ja käsitöitä

2012-02-28T10:57:00.002+02:00

Kiitos Jonnalle virtuaalipotkusta! Ja tunnustuksestakin! Palaan siihen myöhemmin. Kiitos myös muille kommenttinsa jättäneille, palaan niihinkin myöhemmin. ♥

Ja missäs neiti on luurannut, vai? Jaa-a, hyvä kysymys! Kroonisesti kiireisellä ei mukamas ole aikaa bloggaamisenkaan. Haittaaks se?

Vitsi vitsi, vietin juuri pari viikkoa sairaslomalla. Tänä aikana en koskenutkaan tietokoneeseen muuta kuin tarkistaakseni pakollisen työsähköpostin päivittäin. Paitsi lääkepöhnässä, silloin ehkä parin päivän välein. Se ranne ja vuosituhannen flunssa. Vaan menivät molemmat huspois. Se rannekin melkein. Kyllä se vielä vähän kipeytyy töissä, jos on pidempi hiirikäsirupeama, mutta apteekista haettu rannetuki tekee ihmeitä... Ja neulominen ainakin sujuu jo ihan kivuttomasti! (Jaa miten niin ei olisi hyvä neuloa nyt?)

Kuvina esittelen tällä kertaa ennen ranneprobleemaa valmistuneita UWA-töitä.

UWA#9 Summer Flies shawlette.Rakastuin tähän malliin! Ohjeella valmistuu näppärästi kaulaan kietaistava pikkuhuivi, lankaa ja mallikertaa muokkaamalla tuosta saisi ehkä mukavan hartiaversionkin.

UWA#10a Sense and Fashion Handwarmers / Jane Austen Knits 2011. Mitäpä tähän sanoisi. Rakastan Jane Austenin kirjallisuutta, ja törmätessäni hänen nimensä inspiroimiin neuleohjeisiin, oli kyseinen lehti pakko tilata koto-Suomeen.

UWA#10b Meret. Erilaisia myssyjähän ei voi koskaan olla liikaa! Pelastavat huonot huispäivät tehokkaasti ja piristävät olemusta.

UWA#8 Tupsupipo. Patenttineuletta kaksinkertaisella langalla, resorin oikeat silmukat neulottu kiertäen. Mua lapsetti, joten alunperin suunnittelemani virkatun koristekukkasen tilalle tuli tupsu. Viimeksi olen näitä tehnyt varmaan joskus päiväkoti-ikäisenä. :)

Valmiita UWA-töitä on nyt kymmenen kahdestatoista (10/12). Neljä on vielä valokuvaamatta, mutta josko joku päivä ehtisin taas kotiin päivänvalon aikana... Tai olisin edes viikonloppuna hengissä. Kaksi työtä odottelee valmistumistaan, toinen näistä melko isotöinen. Mutta aikaahan on vielä pari kuukautta. :)

----------

Ja hei, jatkukoon se arvonta nyt vielä maaliskuun 14. päivään asti. Vielä siis pari viikkoa aikaa osallistua!

Palkintohan valmistuu voittajan lempivärin mukaan, joten muista kertoa se arpajaispostauksen kommenteissa. Ja voiton mahdollisuudethan ovat hurjat, koska osallistujia on vielä varsin inhimillinen määrä. :) Jos sinua siis harmittaa suosittujen blogien arvonnat, joissa voittamisen mahdollisuus on katoavan pieni, tämä on sinun juttusi! Se on sitten asia erikseen, jos et missään nimessä tahdo jotain itsetehtyä palkinnoksi...

Karkkivärien kaunistus

2012-02-10T10:41:00.001+02:00

Kaikki kissaihmisethän tietävät, miten tärkeätä pienelle kissalle on vartioida ja vahtia kaikkea mahdollista isoa ja pientä. Ja vielä tätäkin tärkeämpää on omia nämä kyseiset asiat itselleen!

Tässä Muppu-neiti valtaamassa karkkikutimeni. ♥

Lievästi huono omatunto Niisku-painotteisesta postauksesta, mutta tosiasia on se, että Niiskusta vaan saa helpommin kuvia. Mustaa myttyä on huomattavasti haastavampaa valokuvata, erityisestä tänä pimeämpänä vuodenaikana. :)

Onks pakko jos ei haluu?

2012-02-09T09:46:00.000+02:00

Tai jaksa? Tai pysty?

Ei vaan jaksa!

No on! Välillä se on vain pakko kirota sellainen asia kuin työmoraali. Aivan aiheellisen sairasloman kärvistelin tuskissani miettiessäni kasaantuvia tai muiden kontolle jääviä töitä. Deadline taas 12. päivä, ja tämä tyttö loikoili kotona tekemättä mitään. Ja murehti niitä töitä.

Sairaslomaa oli tiistaihin. Ja lääkäriltä ankara käsky tulla hakemaan lisää, jos käsi vaivaa silloin edelleen. Ja se käsihän vaivasi. Vaan mitä tein minä? Menin töihin keskiviikkona ja tein vielä pari tuntia ylitöitäkin. Illalla nappasin Panacodia naamaan ja makasin raatona sohvalla, käsi hyvin tuettuna.

Eikä pysty!

Tänään taas töihin. Kun enhän mä voi olla kotona ja jättää töitä muiden riesaksi! Joten täällä sitten raapustelen epäselviä tiliöintejä ja opiskelen ahkerasti korvaamaan kymmensormijärjestelmäni yhdellä tai korkeintaan kahdella sormella. Ja välttelen hiirtä kuin ruttoa.

Missä on se surullisen kuuluisa maalaisjärkeni, jonka pitäisi väittää että terveys tulee ennen töitä? Jyräsin sen tuonne sohvan rakoon rypiessäni huonossa omatunnossa. Kun työthän on pakko tehdä. Vaikka toinen jalka haudassa. Lepään sitten tämän viikon jälkeen. Tai tilinpäätösten jälkeen huhtikuussa. Tai joskus.

Eikä ainakaan halua!

Mites teillä? Sanokaa, etten ole ainoa järjetön täällä - kai muillakin se maalaisjärki unohtuu ja jonkinasteinen ammattiylpeys vetää voiton? Tai jotain.

Kuvituksista huolehtivat tällä kertaa Muppupuppuruusunnuppu ja Rönttönen. Arvaatteko kumpi on kumpi? ;)

Ps. Muistatteko vielä arvonnan? Osallistukaahan ihmeessä! Arvonta-aikaakin päätin pidentää, koska tällä kädellä ei neulota palkintoa ihan vielä... :) Eli arvonta päättyy epämääräisenä x-ajankohtana, sitten kun käsi kestää taas tekemisen! Osallistukaa, osallistukaa!

Psst!

2012-02-02T19:11:00.001+02:00

Muistakaahan arvonta! Itseneulottua luvassa voittajalle.

Meikä taitaa chillata pari päivää. Ranteen rasitusvamma - se tärkeämpi käsi, tottakai - ja käden käyttökielto ainakin tuonne tiistaihin. Veikkaisin, että täälläkin on siis melko hiljaista ellen innostu yhdellä kädellä naputtelemaan...

Mutta se arvonta!

Kaksivuotias arpoo

2012-01-31T07:30:00.001+02:00

Otsikko se jo kertookin kaiken, tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta blogini ensimmäisestä postauksesta! Kahteen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, niin kevyttä sisustushömppää kuin syvällisempääkin löpinää.

Kulunut vuosi poikkesi edellisestä ehkä erityisesti siinä suhteessa, että ensin tammikuussa oli muutosten aikaa astuessani vakinaisesti työelämään. Tämän seurauksena energia bloggaamiseen väheni, ja vaikka asiaa olisikin ollut, ei aika riittänyt kaiken tallettamiseen tänne.

Huhtikuussa elämäni muuttui vieläkin radikaalimmin äitini kuollessa yllättäen. Tämä vähensi postausintoani huomattavasti. Toisaalta kirjoittaminen oli tapa käsitellä tapahtunutta, mutta toisaalta koko viime vuosi tapahtuneen jälkeen kului enemmän tai vähemmän jatkuvassa masennuksessa. Ja tunnustettakoon, välillä olen kokenut erittäin raskaaksi asumisen äidin tavaroiden keskellä - tietäisittepä ne raivon ja surun kyyneleet, joita olen vuodattanut joutuessani yksin siivoamaan äidin elämää pois.

Suru siis väritti lähes koko viime vuottani, myös täällä blogissa. Suunta on kuitenkin tästä vain parempaan ja into tähän elämän hömppäänkin on herännyt taas. Myös bloggaamiseen!

Haluankin kiittää kaikkia teitä lukijoita ♥, jotka olette syystä tai toisesta blogiini eksyneet ja olette myös tuota reilua puolivuotista synkistelyä jaksaneet seurata.

Ja kaksivuotiaan kunniaksi, kiitoksena teille, haluan pistää pystyyn blogihistoriani toisen arvonnan!

Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Kertomalla lempivärisi, yhden tai useamman, saat arvan. Te anonyymit olette myös tervetulleita, kunhan muistatte jättää nimimerkin. Osallistumisaikaa on ~~14.2.2012~~ X-ajankohtaan asti! Sitä käden parantumista odotellessa.

Palkintona on jotain itsetehtyä liittyen viimeisen blogivuoteni aikana heränneeseen hullutusharrastukseeni...

Kahdeksan luurankoa kaapissani

2012-01-30T14:42:00.000+02:00

Cinnabaria ihanasta Valkoisesta kodista haastoi minut paljastamaan itsestäni kahdeksan sellaista asiaa, joita lukijat eivät vielä minusta tietäisi. Haastetta kerrakseen, koska tässä parin vuoden aikana on tullut höpistyä milloin mistäkin. :D Mutta eiköhän sitä aina muutama luuranko löydy tuolta minunkin kaapistani!

1. Olen rakastanut norjalaista, Norjassa asuvaa miestä. Ja edelleenkin jutellessamme mietimme, tulisiko siitä jotain. :)

2. Olen varsinainen itkupilli. Kaikki mahdollinen saa minut itkemään - on se sitten kirja, elokuva, kiukku, ilo, suru tai ihan mikä tahansa. Toisaalta välillä kunnolla itkeminen tuntuu todella vapauttavalta!

3. Olen allerginen monille pähkinöille, silti yksi suurimmista herkuistani on maapähkinät eri muodoissa.

4. Haluaisin matkustella yksin, mutta omaan niin toivottoman suuntavaiston, että pelkkä ajatuskin pelottaa. Hyvin todennäköistä olisi, että jäisin jonnekin matkan varrelle... ;)

5. Edelliseen kohtaan suoraan liittyen - Jos joudun turistin pysäyttämäksi kadulla, turvaudun Itä-Suomessakin esiintyvään murteeseen ja tekeyden itsekin turistiksi. Vaikka olen asunut koko pienen ikäni samassa kaupungissa, on minulta turha kysyä suuntaohjeita kotikatuani pidemmälle! :D

6. Pidän sivutyöstäni paljon enemmän kuin päätyöstäni, vaikka tosiasiassa työt ovat hyvin samankaltaisia. Haaveilen joskus tulevaisuudessani saavani jotain vastaavaa päätyökseni.

7. Olen ollut raskaana, ja odottamattomasta tilanteesta huolimatta olin innoissani. Kaikki ei kuitenkaan mennyt hyvin.

8. Viimeiset kaksi kuukautta olen miettinyt täysin vakavissani ostavani jotain todella kallista. Siis tarvitsen-lainan-kallista. Sen verran hyshys-asia kuitenkin vielä, että ei siitä sen enempää... Voihan olla, että ne suunnitelmat kaatuvat.

Näiden paljastusten myötä haastan seuraavat bloggaajat kaivelemaan omia isoja tai pieniä luurankojaan:

aNNa - Saltunraitti

JOnna - Sitruunaa ja vaniljaa

Enne - Sisusta siis...

Hih, huomaattekos muuten haastettujen nimissä mitään yhtenevää teemaa?

Keittiön alkuperäisilmettä

2012-01-25T11:01:00.001+02:00

No niin, onhan ne nitrot varmasti lähettyvillä? Lupasin karmivan keittiön, ja saamanne pitää!

Ihan ensimmäiset kuvat ovat juuri äidin kuoleman jälkeen otettuja, ennen kuin tein mitään muutoksia äidin kodissa.Loppupäässä kuvia on pienenpienten muutosten jälkeen, lähinnä vain ylimääräisen tavaran karsimista ja uudet verhot. Edelleenkään en ollut muuttanut kaikkine tavaroineni tänne, mutta verhothan on AINA vaihdettava ensimmäiseksi!

Alkuperäiset kodinkoneet, UPOn liesi ja Rosenlewin apk. Ja on tuolla nurkassa meidän ensimmäinen mikrokin! Muistatteko ajan kun ne olivat vielä jättimäisiä? :D

Jääkaappi on uusittu lähivuosina, edellisen kärvähdettyä. Kaapistot ovat kaikki alkuperäisiä, samoin tasot, välitila, lattia, seinät... ihan kaikki.

Niisku! On se pieni.

Tässä komeilee koko keittiön kaunistus - epäonnisesti aloitetun ja keskenjääneen remontin jäljiltä kauniin retrokuosinen seinä. Jep.

Putki.

Ei edes liesituuletinta!!

Yhteenvetona siis 1980 rakennetun rivarineliön alkuperäinen keittiö. Ja epäonnistunut, unohdettu remontti. Vanhempani olivat suunnittelleet viime kesän aikana uusivansa seinät, kaapinovet ja tasot (sekä mahdollisesti lieden), vaan miten kävi? Äiti kuoli ja kaiken sen keskellä asia ei tuntunut enää niin tärkeältä, ainakaan isästäni.

Ja pelottavaa kyllä, kaikkeen tottuu. Ylläolevat kuvat on mun mielestä lähinnä kodikkaita, eivät karmivia. :/ Mutta ehkä te ymmärrätte, miksi haaveilen uudesta keittiöstä...

In-my-dreams -keittiö

2012-01-23T14:26:00.000+02:00

Lauantaina kerroin ihq-keittiöstäni (juu, olen taantunut teinin tasolle), ja nyt, lounastauon kunniaksi, keksin miten niitä kuvia saa napattua näytille! Vähänkö olen iloinen. :)

Eli tässä, olkaatten hyvä, unelmakeittiöni pienellä budjetilla olemassa oleviin puitteisiin. Ajalleen ominaisesti keittiöni on ihanan ahdas putkikeittiö, kauniimmin kutsuttuna kaiketi rinnakkaiskeittiö. Köökki on myös täysin alkuperäisessä kunnossa (hupsista, olisin linkannut keittiökuviin, mutta säädyllisyydentaju on näköjään voittanut, koska koko blogissa ei vilahda yhtäkään kuvaa kyseisestä huoneesta :D ).

Pohjakuva jälkeen in-my-dreams -remontin. Vasemmalla ovi olkkariin, alhaalla ovi eteiseen.
Oikealla ikkuna etupihalle.

Näkymä "eteisen seinän läpi".

Ikkunasta kurkistaessa!

Vähän kieroon tämäkin, olkkarin suunnalta.

Näkymä olkkarista.

Hävittäisin lähes kaikki yläkaapit, korvaisin ne muutamalla avohyllyllä. Erilliselle ruokailutilalle ei keittiön puolella ole tarvetta - kiitos olohuoneen ison ruokapöydän - joten jatkaisin keittiön alakaappeja aina ikkunaan asti. Nykyisessä keittiössä alakaapit (ja yläkaapit) päättyvät tiskialtaan oikeaan reunaan. Kävi mielessä myös kivan kulmakaapin laittaminen nurkkaan, jolloin alakaapit voisivat jatkua ikkunankin eteen, mutta se budjetti...

Kaikki alakaapit seisoisivat omilla jaloillaan, ei mitään alasokkeleita mulle kiitos. Ja nuo pari hassua yläkaappiakin saisivat killua ilmavasti seinillä. Avohyllyihin tuuppaisin pölyä keräämään keittokirjoja ja päivittäisastioita. Suunnitelmassani kaappien määrät pysyvät kyllä suunnilleen samana kuin alkuperäisessäkin keittiössä - alakaappien lisääntynyt määrä korvaa puuttuvia yläkaappeja.

Ja keittiöhän on toki mallia Ikea! Alakaapeissa valkoinen Applåd (Abstrakt on liiiian kallista), yläkaapeissa ihana Sofielund (rakkautta ensisilmäyksellä). Pähkinäpuukuvioinen Prägel tasoina. Nurkkaan jätetty tila ihanalle astiasenkilleni, samainen söpöläinen majailee siinä tänäkin päivänä (tarjoiluvaunu demonstroi tätä kaunokaista!). Kokonaisuuden hinnaksi tuli muistaakseni noin 2800 euroa. Tästä tietenkin puuttuvat kaikki valaistus- yms. muutokset sekä kodinkoneet, sillä...

... Kodinkoneet ovat vanhoja (taas se budjetti): astianpesukone 32 vuotta (onkohan tämä edes mahdollista?!) vanha Rosenlew (pirun ruma, mutta uskollinen!), viitisen vuotta vanha jääkaappi (tekisi mieli sanoa UPO, ei mitään hajua) ja PARI KUUKAUTTA VANHA UPO liesi!! Joo, ruinasin puoli vuotta ja lopulta sain tahtoni läpi. 32 vuotta vanhan niinjanäintoimivan lieden tilalle uusi, klassinen valurautaliesi, todellinen nautinto. :) Koska ympäröivä keittiö oli niin, ööh, ruma, ajattelin modernimman (keraamisen) lieden tuntevan olonsa yksinäiseksi.

Yhteenvetona todettakoon, että suunnitelman tavoitteena oli kolme koota - kepeä, kaunis ja käytännöllinen. Unohtamatta tietenkään ämmää, eli Munnäköistä. Omasta mielestäni onnistuin!

Ja jos lupaatte varata sen nitropurkin lähettyville, minä puolestani voin luvata ensi kerralla järkyttää teitä karmivimmalla koskaan näkemällänne keittiöllä.

Höpinää

2012-01-21T17:47:00.001+02:00

Suunnittelin itselleni iiiii-hanan keittiön, olemassa oleviin puitteisiin. Kiitos, Ikea, inspiraatiosta ja suunnitteluavusta! Mutta mun aivoihin ei vaan mahdu se, miten saan napsittua suunnitelmakuvat vaikkapa blogiini. Höh.

Ja jos keksitte ratkaisun myös siihen rahoituspuoleen - tai vaikkapa rahoittajan! - kertokaahan ihmeessä. Tällä hetkellä tyydyn vain haaveilemaan, ja pitämään keittiön ovet vieraiden tullessa kiinni.

Eilinen oli pitkä päivä. Ykkösduunista kakkoseen, ja yhdeksän jälkeen illalla kotiin. Tänään olen istunut silmälaput silmillä sohvalla, teeskennellyt ympäristön olevan armeliaan siistiä, ja viihdyttänyt itseäni neulomalla neiti Marplen seurassa. Huomenna pitäisi kai vielä kipaista kakkosduunin toimistolle, äänestyksen kautta tottakai.

Ja hei, mulle tarjottiin kolmattakin työtä kesäksi! Nyt on aika huolestua - vakavissani harkitsen työn ottamista. Katsokaas, saanhan mä tänä vuonna jopa kesäloman!

Aina vaan raitoja

2012-01-19T07:28:00.001+02:00

Jatketaanpas vielä vähän sitä pakollisten hankintojen linjaa. Välipäivinä bongasin Torista kaksi todella symppistä raanua, jotka mielikuvissani sopivat täydellisesti Mummola meets Modern -kotiini! Todellisuus vastasi mielikuvia, sillä luonnossa raanujen sävyt olivat vielä kuvia kauniimmat.


Molemmat kuvat myyjän.

Jälkimmäinen, pienempi raanu löysi heti paikkansa romun piilottelijana, ja ensimmäinenkin pääsi seinälle parissa tunnissa. Päivän ehdin sitä siellä seinällä ihastella, mutta seuraavana aamuna alakertaan tullessa löytyi kaunokainen mytyssä lattialta - kera taulukoukkujen. Koska olin illalla kuullut epämääräisen metelin kantautuvan yläkertaan, tiesin ketä syyttää. Topia.

Noh, ei siinä mitään, kerrankos sitä erehtyy. Uusi yritys, ja taas raanu sai roikkua päivän seinällä, mutta yön tullessa Topi kiskoi sen jälleen alas.

Nyt olen kohta pari viikkoa pohtinut, millä saisin sen ankkuroitua seinälle riittävän hyvin pysyäkseen siellä silloinkin, kun utelias, kokeilunhaluinen (pahaatekevä) kissa päättää koittaa josko sen saisi tapettua hyppäämällä... Taulukoukkujen lyhyet naulat singahtavat ulos seinästä samantien, mutta ehkä järeämmillä propuilla olisi jotain toivoa kohta viisikiloista körilästä vastaan...

Ja hei, jos on erinomaisia ehdotuksia tarjolla, otan ne vastaan ilomielin! Lilavihreäraanu kun on aika oleellinen olkkarini tämänhetkisten värivillitysten suhteen... ;)

Modernia tuhlaamista

2012-01-18T07:22:00.002+02:00

Huh! Pariin viime päivään on mahtunut kiirettä enemmän kuin laki sallii. Ensimmäisenä todettakoon, että ihailen pienten lasten vanhempia yli kaiken. Yksi ilta kaksjapuol-vuotiasta veljentyttöä vahtien, ja tältä tädiltä menee kaksi päivää siitä toipumiseen. Oikeasti. Tehopakkaus pisti tädin tosissaan lujille! :D

Sitten itse asiaan - viime viikolla tänne kotiutui the Blogimaton lisäksi jotain muutakin kivaa pitkältä haavelistaltani. Alennusmyynnit on ihanaa aikaa. Samoin se on mukavaa kerrankin elämässään saada palkkaa, ilman että tarvitsee miettiä opintotukien aikaista elämää. Vakityöt on tosi kiva juttu, etenkin tässä talouden tilassa.

Mutta ne kuvat! Ensimmäisenä kiinnosti matto.

Sitten lamppu.

Eikös oo ihana?

Ehkä hienointa siinä on se, että sitä varten on oikeasti pitänyt säästää. Siitä on haaveiltu, sitä on odoteltu, sitä on pohdittu ja mietitty, ja lopulta päätetty, että KYLLÄ mä sen voin ostaa. Olen ansainnut sen.

Sitä on kiva katsella iltaisin.

Huiveja, huiveja!

2012-01-14T11:03:00.001+02:00

Tarkoitus oli tänään siirtyä jo vähän sisustuksekkaampiin aiheisiin, mutta enhän minä voinut vastustaa sitä kiusausta esitellä edellisillan tuotosta!

Huhtikuussa lahjaksi lähtevä (serkkuni tuskin lukee tätä blogia!) nypytön Annis valmistui nopeasti. Viime viikolla sen laitoin puikoille, minkä jälkeen pitsireunaan kului ehkä kolme iltaa, sileään neuleeseen toiset kolme iltaa.

Lisäksi viimeistelin jo reilu viikko sitten valmistuneen tuubihuivin. Niin peruskauraa kun olla voi, tarkoituksena vain lämmittää ja suojata kasvoja lumipyryissä.

Tässä olisi siis valmiina UWAt #7 (Annis) ja #2 (tuubihuivi). Viisi työtä on puikoilla, neljä pitäisi vielä aloittaa tämän kuun aikana. :) Hullu mikä hullu!

Harrastuksia, hullutuksia

2012-01-13T09:15:00.000+02:00

Kuten tuossa pari postausta sitten kävi ilmi, on neulominen nykyään yksi harrastuksistani. Ja koska mitään ei voi jättää vain puolitiehen, olen senkin vienyt - sisustamisen tapaan - enemmän tuonne hullutuksen (tai elämäntavan) suuntaan!

Pakkoneuloosista kertovat muun muassa ne vaatimattomat (reilu) kolmetoista kiloa lankaa, kymmenisen puikoilla olevaa työtä, sekä sadat eri suunnitelmat.

Niisku on myös mukana harrastuksessa, Topikin satunnaisesti oikein herkullisesti heiluvan langan osuessa kohdalle.

Niisku vartioi lankojaAN.

Turkoosi tekeillä lahjaksi, samoin musta-harmaa vyyhti.

Karkkivärit tulossa mulle!!

Osallistun myös Novitan neulomon UWA 2012 -tempaukseen. Uudesta Vuodesta Vappuaattoon -tempauksen ideana on siis aloittaa 12 eri työtä - vähintään 50g - tammikuun aikana, ja saada ne valmiiksi Vappuaattoon mennessä.

Kunnianhimoinen tavoite henkilölle, jonka koko työvuoden kaikki kiireet keskittyvät nimenomeen tammi-huhtikuu -välille, mutta mielenkiinnosta olen mukana, ja ehkäpä se neulominen on rentouttavaa vastapainoa (yli)töissä tietokoneen edessä istutulle ajalle! Ja onhan se ensimmäinen UWA jo valmiskin, 6 muuta aloitettu ja yksi näistä viimeistelyä vaille valmis.

Karvainen kamu

2012-01-12T07:30:00.001+02:00

Meillä kävi joulun alla vähän erilainen vieras, karvainen sellainen. Syksyllä isäni luo muuttanut villiksen pentu.

Niiskua vieras kiinnosti, vaikka vähän sähityttikin. Topi piileskeli portaissa kurkkimassa. Ja Dani oli kiinnostunut kaikesta muusta paitsi kissoista. Kuviahan Danista on hankala ottaa, koska kyseinen musta möttönen on koko ajan liikkeessä. :D Muuten Dani on - kaikesta hermostuttavuudestaan huolimatta (sanoo kissaihminen henkeen ja vereen) - melkoisen hurmaava kaveri.

Blue Petunia

2012-01-11T07:46:00.000+02:00

Eräs univelkainen täällä toivottelee hyviä huomenia!

Viime vuonna neulontaharrastukseni puhjettua täyteen kukkaansa sain päähäni lahjoa myös sukulaisia ja ystäviä itse tehdyillä tuotoksilla. Ensimmäisenä listalla oli mummini, jonka uskoin osaavan arvostaa käsintehtyä villahuivia.

Päivämäärä mielessä ryhdyin töihin ja viikonloppuna sain Petunian päättelykerrosta vaille valmiiksi. Päättelykerroksen kohdalla sen sijaan meinasi loppua usko (kokonaisuudessaan siihen taisi kulua viitisen tuntia), mutta lohduttauduin sillä, että hyvinhän minulla olisi aikaa sitä iltaisin tehdä, kun mummin syntymäpäivä on vasta 16.1. Joo, näin luulin eiliseen asti. Soittaessani tädilleni varmistin, että olihan se mummin synttäripäivä maanantaina? Ei kuule oo, se on jo torstaina!

Eilisilta kuluikin kuumeisesti Petuniaa päätellessä, ja lopulta, kymmeneltä illalla, sain huiviparan likoamaan, ja yhteentoista mennessä pingoitukseen. Siinä myös syy kohta seuraaviin huonoihin kuviin. :D Petunian kun pitää tänään jo lähteä postissa matkalle kohti Hyvinkäätä... Eli meikäläinen seisoi aamulla kello seitsemän pimeässä yöpuku päällä etupihallansa napsimassa valokuvia kovanonnenpetuniastaan.

Petunia hangessa.

Petunia seinällä.

Vaan oli se sen arvoista! Nyt edelleen hieman kostea Petunia on pakattu ja ennen töitä kipaisen pudottamaan sen postiin. Toivottavasti ehtii huomiseksi perille! :)

The Blogimatto

2012-01-10T06:30:00.000+02:00

Iiiiik, muistatteko? Olen joskus muinoin höpissyt haaveestani saada the Blogimatto tähänkin blogiin. Ei ole onnistanut, ei. Joka puolella on sanottu eioota.

Tänään kävin ystäväni kanssa metsästämässä Ikeasta jalkalamppua. Koska uusi olohuoneen mattokin oli edelleen etsinnässä, silmäilin matto-osastoakin sillä silmällä. Huokaisin, koska siellä nurkassa se häämötti - Stockholm Randin mallikappale. Sitten suututti, mitä ne nyt sitä pitävät siellä kunniallisia ihmisiä kiusaamassa?! Raahasin ystäväni mukanani maton äärelle, tarkoituksenani vaahdota hänelle maailman, mattokauppojen ja erityisesti Ikean epäreiluudesta, kun jokin pisti silmääni. Juuri siellä, mallimaton helman takana piileskeli jotain. KAKSI KAPPALETTA kyseistä mattoa siististi pakattuina.

Need I say more?

Seuraavassa puolitoista minuuttia eilisillan tunnelmia. Jos kissat ei ole sun juttu, kannattaa ehkä hypätä yli! You've been warned.

Minä tykkään. Niisku tykkää. Topikin ehkä tykkää. Kaikki ollaan siis tyytyväisiä.

Ps. Niiskuhan muuten rrrrakastaa villaa. Villalangat, villavaatteet, selkeästi myös villamatot. Kaikki aivan ihquja.

Tarinoita joulusta ja laiskuudesta

2012-01-09T07:48:00.001+02:00

Viikonloppuna tajusin, mistä tämä blogihiljaisuus oikein johtuu. Laiskuudesta! Yrittäessäni napata parista ihanasta leikkivästä lapsesta valokuvan herkesi kamera herjaamaan, että se muistikortti ois nyt kuule täynnä. Mutta eihän se nyt täynnä voi olla, sinne mahtuu vaikka kuinka paljon kuvia!

Juu, niin sinne mahtuukin. Siellä on kuvia syyskuun alusta lähtien, joka kuukausi runsaasti. Ihmekös, kun ei ole tullut mieleen postausaiheita - ne kaikki istuvat (edelleenkin) siellä kameralla.

Koska haluaisin herätellä taas tätä blogiharrastustakin - sekä omaan kirjottamista että muiden blogeissa vierailemista, päätin tänään aamulla potkaista itseni tietokoneen ääreen. Lyhyestä virsi kaunis - joulu tuli ja meni, joulufiilis jäi saamatta. Sanoisinko, että oli suorastaan elämäni (toiseksi) kurjin joulu. Uusi vuosi meni muutamaa astetta paremmin, tai suorastaan hyvin. Erinomaisessa seurassa, viihtyisästti.

Tässä vielä todellakin myöhästyneet jouluterveiset meidän poppoolta!

Joulukuusi omasta metsästä, koristeet omasta lapsuudesta, ja vielä kissojen avulla aseteltuina. Joka toinen ilta niitä sai tuolta lattialta noukkia.

Ja mussukoiden terveiset myös - Sintti-Niisku 2,8 kiloa ja Topi 4,5 kiloa, edelleenkin kasvuvaiheessa.

Nyt tämä poukkaa töihin, sekä lupaa ja vannoo pyhästi aktivoituvansa taas täälläkin. Ja kiittää myös jättämistänne kommenteista edellisiin! Joo-o! :)

Revontuleni mun

2011-12-04T13:55:00.000+02:00

Taannoin kertoessani himotuksistani mainitsin Revontuli-himoni. Koska kukaan muu ei sen himotuksen eteen olisi mitään tehnyt, tartuin itse härkää sarvista. :)

Se valmistui viikko sitten!

Ikioma Revontuleni.

Lopputulos on kaukana täydellisestä, vaikka itse huivi olikin (jopa kaltaiselleni amatöörille) naurettavan helppo neulottava. Osasyynä on Niisku, joka rrrrrakastaa villalankoja! Olipa neiti sitten eräänä päivänä onnistunut saamaan lähes valmiin huivin käsiinsä, sillä seurauksella, että seuraavan päivän vietin sitomalla langanpäitä umpisolmuihin samalla kun virkkuukoukulla yritin saada neuleen oikean näköiseksi... Voi ihanuutta, sitä kissanomistajan arkea. :)

Koska tuossa ei ollut vastoinkäymisiä tarpeeksi, jouduin myös päättelemään työn kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla päättelin liian kireän reunan, ja purettuani kerroksen päättelin sen - kyllä vain - toistamiseen liian kireälle! Kauniit sakarat jäivät siis saamatta, koska laiskuus iski. Muuten ihan hyvä tulos ensimmäiseksi yritelmäksi.

Etsintäkuulutus!

2011-12-03T12:04:00.000+02:00

Kadonnutta (tai puuttuvaa) joulumieltä etsimässä. Kertokaa rakkaat ihmiset, mistä löytäisen sen taianomaisen, odotuksen täyteisen, joulukuulle kuuluvan ihanan tunteen?

Pari viimeistä vuotta se on antanut odottaa itseään, melko turhaan. Tänä vuonna tilanne taitaa olla vielä huonompi, koska joulu oli meillä ennen perhejuhla, ja äitini sen hengetär. (En osaa kuvitella mitään parempaa joulutunnelman nostattajaa kuin Äidin Maistuvan Maustekakun tuoksu ja porkkanalaatikkomaistiaiset.)

Joulukoristeet? Valot? Kynttilät? Joulukorttiaskartelu? Leipominen? Kokkaaminen? Vai tyydynkö ottamaan joulun vastaan kuin minkä tahansa hieman tavallista pidemmän arkiviikonlopun? Koska töissähän se joulukuukin taitaa pääasiassa mennä.

Jo marraskuussa virittelin tunnelmavalaistusta, mutta eipä nämä sitä joulutunnelmaa ole aiheuttaneet. Korkeintaan vähentäneet pimeyden tuomaa kaamosmasennusta.

Ja hei, samaan syssyyn kysyisin, voiko joulun viettää yksin? Ei perheen kanssa, ei ystävien kesken, ei pojkefrendin kanssa romantisoiden, vaan ihan rehellisesti yksin kotona ainoastaan karvapallerot (on ne sitten kissoja tai sängyn alla vilistäviä villakoiria - täältä löytyvät molemmat) seurana.

Haluan taas sen tunteen, jonka muistan lapsuudestani, ja vielä ihan noilta lähivuosiltakin, kun joulussa oli vielä taikaa. Jännitystä, mystiikkaa, tunnelmaa ja odotusta. :) Lähettäkää se tänne mulle, jos löydätte!

Kadonnut marraskuu

2011-12-02T09:54:00.001+02:00

No hui! Kertokaahan mulle, mihin se marraskuu oikein hävisi? Vastahan tänne höpöttelin sekavia, jotenkin silti yksi kuukausi katosi välistä...

Rakas ystäväni, Kiire, muistutti olemassaolostaan. Ihan kuin voisin hänet edes unohtaa!

Kerroinhan teille siitä työhaastattelusta. Viidentoista minuutin haastattelun jälkeen se työ oli mun. Olen nyt siis kaksinkertaisesti työllistetty, ja tämä totutteluvaihe on verottanut aikaa. Lisäksi syksy on meikäläisen alalla yhtä koulutusten juhlaa. Kevät on kiireinen, kesällä lepäillään, syksyllä rampataan koulutuksissa seuraavaa kevättä enteillen. Ja sitä kevättä jännitän jo nyt. Alkaneen työurani vuosittaisen syklin huipentuma, hirveä vastuu. Tilinpäätökset. Vaan hyvin se menee, ihan varmasti.

Kaiken kiireen keskellä olen ihan vahingossa vähentänyt tietokoneen parissa viettämääni aikaa. Töissä sitä saa ihan riittävästi, kotona haluan istahtaa sohvalle kutimen kanssa tai vaikka kipittää lenkille sateeseen. Tai viettää aikaa ystävien kanssa.

Nautin kuitenkin kirjoittamisesta, ja nautin kodista. Ja tänä aamuna huomasin jälleen kerran makuuhuoneen seinälle syntyneen paljaan läntin, Topin rakkaudella riipimän tapettisuikaleen lattialta. Taitaa olla taas aika herätellä sitä sisäistä touhuajaansa ja aktivoitua sekä remppasuunnitelmien että blogiaktiivisuuden osalta. Yritetään ainakin!

Ajatusten virtaa

2011-10-28T11:53:00.002+03:00

Huh, mikä viikko! Ajatukset ovat poukkoilleet kuin rusakko ajovaloissa.

Viikko sitten, torstaina 20. päivä lokakuuta tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta äidin kuolemasta. Tajusin sen jo silloin, mutta en viitsinyt puhua siitä. Kotona sytytin kynttilän äidin valokuvan viereen ja yritin muistella niitä kauniita muistoja. Jotenkin vaikeaa kuitenkin uskoa, että siitä on oikeasti jo niin pitkä aika. Puoli vuotta, kuusi kuukautta. Aika lentää siivillä, mutta siitä huolimatta ikävä ei ole tässä ajassa vähentynyt yhtään. Eilen kävin ostamassa enkelin, jonka vien seuraavalla kerralla äidin haudalle - hän keräili erilaisia enkeleitä ja norsuja. Harmittaa jo valmiiksi, jos se käydään haudalta varastamassa. Kaiketi tätä tapahtuu aina jossain päin Suomea? Haudoilta viedään koristeet, joskus jopa kukatkin. Toivottavasti ei tältä hautuumaalla.

Tällä viikolla sain myös kutsun siihen työhaastatteluun. Vastahan mulla oli alkuvuodesta se kauhea työnetsimisrumba käynnissä. Noh, työpaikkaa en onneksi ole vaihtamassa, mutta koska olen sekä ahne että ahkera, pitää sitä jotenkin pitää jännitystä elämässä. Haluan lisää oman alan kokemusta. Haluan haasteita. Ja haluan koulutustani vastaavan palkan. Tämä sivutyö olisi askel kohti haluamaani. Se olisi myös upea lisä ansioluettelooni, erityisesti koska se on työnä enemmän sitä, mitä haluaisin täysipäiväisestikin tehdä. Ja lisäksi se olisi toivon mukaan pitkän tähtäimen homma.

Neuloosi on vienyt mukanaan. Neuloosin ensioireet tulivat opinnäytetyön parissa tapellessa, lyhyen työttömyyden aikana oireet lisääntyivät. Alkuun töissä oli kiireistä, sitten äidin kuoleman myötä myös vapaa-ajasta tuli kiireistä. Neuloosi rupesi unohtumaan. Kunnes kesällä päätin taas herätellä sitä pitkän tähtäimen projektilla, sillä villatakilla.

Uskotteko. Mulle kävi just niin kuin pelkäsinkin! Sivusaumoja vaille valmis villatakki ei miellytä sitten yhtään. Liian iso, liian pieni, liian jotain. Se saa nyt hetken levätä korissa, aloitin uuden projektin. Kypsyttelen päätöstä, mutta lopputulos taitaa olla neljän kuukauden urakan purkaminen ja lankojen uusiokäyttö. Että ottaako vähän päähän? Kalliista langoista ei viitsi turhaketta tehdä. Jos rakkaus villatakkiin ei yllättäen syty, siirtyvät langat johonkin uuteen projektiin... Sillä välin nautin nykyisistä. Ja siitä neuloosista.

Aikuiseen työ-lookiini sopiva kauniin vihreä slipari, sekä uskomaton, upea Revontuli, myöskin vihreänä. Niin vihreä, sitähän se epäonnistunut villatakkikin on, vihreää! Puikot heiluu joka ilta, ja vähän päivisinkin. Eilisen veroseminaarin aikana sain kulumaan kaksi vihreää kerää. :)

Mitäs vielä? Duracell-energiaa! Uskomaton into touhuta kotona. Suunnittelen viihtyisämpää olkkaria, viihtyisämpää makkaria, viihtyisämpää vierashuonetta ja erityisesti viihtyisämpää työhuonetta! Jos sivutyö irtoaa, tapahtuu työt kotitoimistosta käsin. Puuttuvasta sellaisesta, koska työhuone on tällä hetkellä ollut poissasilmistähuone. Romua täynnä. Siitä pitäisi saada inspiroiva ja toimiva. Ja siisti. Ehkä eniten kotona häiritsee se tavaran määrä. Liikaa paljon kauheasti ja nimenomaan ylimääräistä. Joka nurkassa jotain, kaapit ja laatikotkin täynnä.

Myös vierashuone oli paremmalta nimeltään poissasilmistähuone, mutta tänään tulevan ihanan vieraan - äitini siskon - takia päätin vähän skarpata ja siistiä huoneen ehkäjopamelkeinedustuskuntoon (on siellä vieläkin ylimääräistä romua). Eilen illalla intouduin myös makuu-ja olohuonetouhuihin. Pienellä vaivalla pyöritellen. Uutta mattoa, uutta järjestystä, uutta uutta uutta. Jännitystä, touhua, tekemistä. Ylikierroksia.

Tässä alkaneen perjantain ajatusten virtaa, rymsteerattuani yömyöhään Desperate Housewivesin parissa ja nukuttuani sen seurauksena ihan liian vähän. Sekavaa höpötystä siis!

Toivotan ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

Valoisan päivän olkkari

2011-10-25T14:03:00.003+03:00

Syksyn tullen kotoilu lisääntyy radikaalisti. Kynttilöitäkin tekisi mieli kaivaa esille, mutta luulenpa, että Topi-herra saisi aika nopsaan vähintään viiksikarvansa, todennäköisemmin jopa koko asunnon poltettua. Jätetään kynttilät siis vielä piiloon ja nautitaan vaan siitä kotoilusta!

Olkkarissa tulee vietettyä tunti jos toinenkin yhdessä kutimen kanssa...

Vastavalonäkymää olkkarin kivalle puolelle.

Makuuhuoneen senkki siirtyi tv-tasoksi.

Muhkeat tyynyt ja lämmin peitto hollilla - kyllä kelpaa kotoilla!

Nurkassa pilkistelevässä pärekorissa (vinttilöytö) säilyvät ylimääräiset lämmikkeet - villasukat ja peitot.

Mun ja kissojen riitakapula - ihana kiikku.

Pylväs löytö vintiltä. Uskotteko, jos sanon että se ei ole vielä kertaakaan kaatunut?! Kun se ei ole. Ihme.

Vastavaloon.

Olkkarin ongelmakohta, kaipaan valoisuutta! Mutta miten?

Kaikki kuvat erään valoisan päivän antia - viikonloppu, koska silloin on aikaa olla kotona juuri päivänvalossa. Ihanaa, kun sitäkin näkee vielä silloin tällöin!

Viimeisen kuvan tekstissä mainitsin muuten yhdestä isoimmasta olkkarin ongelma-alueesta (seiniä on turha edes mainita). Ison tumman kirjahyllyn yhdistäminen isoon tummaan pöytään. Haluaisin valoisuutta, ilman maalia. Kirjahylly on perintökalleus, ruokapöytä tuoleineen taas ihan jonkun muun omaisuutta. Valkoinen pellavalakanakaan ei toiminut pöytäliinana, koska en päivisin pysty kontrolloimaan kissojen nukkumapaikkaa... Mikä siis avuksi?

Ps. Mua jännittää! Sivutyöhön "haastattelu" viikon tai kahden päästä. Ravintola Saludissa tapaaminen kyseisen yrityksen hallituksen kanssa. Iiks!

Viikonloppuylläri

2011-10-23T21:14:00.000+03:00

Voihan sanonko mikä. Mukava viikonloppu päättyi vähän... ööh, olisikohan mielenkiintoisesti riittävän kaunis ilmaisu?

Sain puhelun tuossa päiväsellä. Meitin työpaikalla on käynyt viikonloppuna murtovarkaita. Muiden tietokoneet säästyivät, mun meni sen siliän tien. En yleensä juurikaan stressaa työn vuoksi, mutta nyt oikeasti hermostuttaa - meniköhän varmuuskopiot siinä sivussa? Onko tiedossa saakelisti turhaa työtä? Ketuttaako ihan lievästi?

Kahteen jälkimmäiseen vastaus on kyllä. Toivottavasti ei kuitenkaan siihen varmuuskopio-kysymykseen! Mä en kestä, jos nekin lähti matkaamaan.

Ja mikähän muu sotku aamulla odottaa töissä... Yksi on sairaslomalla, toinen vapaalla. Minä pääsen ihmettelemään tilannetta yksin. Toivottavasti vuokraisäntä saa edes ikkunat korjattua äkkiä! Toimistolla on aika vilposta jo ihan ikkunat kiinnikin...

Ps. Pari kommenttia tuli haasteeseen - kiitos niistä! Palailen niihin viimeistään ketutuksen vähentyessä. :)

Himotushaaste

2011-10-20T14:05:00.001+03:00

Anna tuolta Saltunraitilta haastoi minut paljastamaan himotuksiani!

"Koska haluan ehdottomasti tietää mitkä ovat olleet teidän syksyjenne ihastuksen kohteita, ajattelinkin haastaa teistä muutaman tekemään vastaavanlaisen postauksen. Esittele siis postauksessasi joko enemmän tai vähemmän tarkasti ne neljä juttua, jotka ovat kuluvan syksyn aikana olleet joko ostoslistallasi tai haaveissasi. Linkitä postauksesi sen jälkeen tämän postauksen kommenttiboksiin, jotta pääsemme ihastelemaan toistemme syksyhimotuksia."

Apua, mä jouduin oikeasti miettimään tätä hetken, koska olen koittanut viimeisen puolen vuoden aikana karsia tavarahelvettiä (kummasti ne jatkuvat muutot vaikuttavatkin!). Mutta vaan hetken, kyllähän sieltä sitten pari himotusta tuli mieleen... :) Ja loppujen lopuksi rupesin keksimään aina vaan lisää tahtoo-asioita. Nämä karsin kuitenkin sillä periaatteella, että ovat tällä hetkellä mulla realistisia toiveita.

1) Ykkösenä on se surullisen kuuluisa blogimatto, Ikean Stockholm Rand.

Surullinen tarina. Rupesin loppukesästä etsimään riittävän isoa, melko tummaa mattoa olkkariin. Normaali 140x200 on liian pieni kahden sekopääkissan kanssa, koska sitä ei saa ankkuroitua paikoilleen huonekalujen avulla. Lopulta päädyin tähän kaikkien blogimattojen kuninkaaseen raitoineen. Tsekkasin tilanteen netistä ja lähdin seuraavana päivänä hakemaan mattoa kaupasta. Se oli myyty loppuun puoli tuntia aiemmin. Ja tästä on nyt ehkä pari kolme viikkoa eikä mattoa ole tullut lisää! Voihan ärsytys.

(Lauantaiksi mattoa näyttäisi saapuvan muutaman kappaletta. Saattapi olla, että meikä on kaupan ovien takana heti niiden auetessa. Ja saattaapi myös olla, että meikä lähtee taas tyhjin käsin kotiin.)

Kuva Ikea

2) Kakkoseksi laitetaan vaikkapa iki-ihana Block-valaisin.

Tämän olin luvannut itselleni valmistujaislahjaksi, mutta jotenkin se jäi hankkimatta. Suunnitelmissa on korjata tilanne jouluun mennessä.

Kuva Finnish DesignShop

3) Kolmosena tulee upeat Revontuli-huivit!

Tahtoo tahtoo tahtoo! Lanka on hankittu, nyt pitäisi vaan edellinen projekti saada valmiiksi, että uskaltaudun uuteen projektiin. Haastetta on osaamisen nähden kyllä sen verran, että saattaapi jäädä vain haaveksi.

Kuva suunnittelijan

4) Ja koska kaikki kolme edellistä oli vielä näitä jokseenkin realistisia himotuksia, laitetaan neljänneksi jotain niin yliampuvan mahdotonta, etten ihan pääse tuntemaan itseäni materialistiksi. KEITTIÖREMONTTI!

Onhan se siis toiveena realistinen, koska nykyisen keittiön karmivaksi kutsuminen on karkeaa vähättelyä. Sen remontin toteutuminen sen sijaan on kaukana realistisesta.

Kuva jälleen Ikea

Ja koska lounastauko loppuu kesken, eikä mulla ole aikaa haastaa ketään yksitellen, haastan teidät kaikki täällä käyvät! Ilmoittelethan tuolla kommenttiboksissa, jos tartut haasteeseen. :)

Keltaista, mustaa ja valkoista

2011-10-19T10:12:00.001+03:00

Tuutusen basaarin Ella sen aiempaan makkaripostaukseen kommentoidessaan totesi - keltainen sointuu erityisen kauniisti mustavalkoiseen kissaan! Ja tasapuolisuuden nimissä, kyllä se sointuu ihan vaan mustaankin. :)

Niiskun vakionukkumapaikka oli pitkään sängyn alla olevassa korissa. Nyt neitokainen on siirtynyt sängyn päälle ihan vaan keltaisen huovan takia! Sillä kun on niin ihana pötköttää. Topi sen sijaan nukkuu aina mun vieressä, mieluiten ehkä jopa mun päällä. Maaaahdollisimman lähellä. Päivisin Topi suosii piilopaikkoja - tyynyjen takana, pesässä, jossain. Jos siis meikäläinen ei ole sopivasti hollilla. ;)

On ne rakkaita. Ja kauniita keltaisen kanssa!!

Irtiotto

2011-10-18T09:20:00.000+03:00

Välillä sitä pitää rentoutua oikein kunnolla. Hyvillä mielin, ilman syyllisyyttä tekemättömistä töistä. Lauantaina tein vielä pihatöitä, haravoin ja nautin kuulaasta, aurinkoisesta syyssäästä. Mutta illalla se alkoi, mun viikonloppu.

Kurkkua, paprikaa, porkkanaa ja jopa juustoa, kera dipin.

Herkkulautanen, lasillinen hyvää valkkaria, läjä elokuvia, lämmin viltti ja sohvan nurkka sekä tietenkin puikot ja lankakerä. Lauantai-ilta ja koko sunnuntai. Villatakki edistyy hurjaa vauhtia, ensimmäinen koskaan.

Omena-rahkapiirakka omasta päästä, jääkaapista löytyneistä - hurrrjan hyvää, liiankin.

Eilen vapaapäivänä rentoutuminen jatkui vielä sohvannurkassa kutimen kanssa, tänään ahkerana töissä. Kyllä tällä viikonlopulla jaksaa taas uuden viikon!

Kultainen keltainen

2011-10-14T09:07:00.002+03:00

Viikko sitten esittelin makuuhuoneen sinisen hetken, mutta koska tunnetusti olen vaihtelunhaluinen ja lisäksi saanut jo vuosia sitten tarpeekseni sinisestä, ei kyllästyminen turkoosiin tullut yllätyksenä. Ja kyllähän sitä katseltiinkin jo keväästä asti.

Keltainen on ylivoimaisesti uusi sininen! Aikoinaan sininen oli se mun juttu. Ensimmäinen oma huoneeni oli sinisen ja keltaisen kaunis sekamelska. Kimppakämppään muuttaessani täytin kaikki omat alueeni sinisellä. Vielä siellä ensimmäisessä omassa vuokra-asunnossakin sininen oli päivän (ja vuosien) sana. Kunnes muiden värien kautta se rakkaus keltaiseen iski jälleen.

Keltainen viehättää raikkaudellaan ja iloisuudellaan. Ja oma, värisokea mieleni tykkää yhdistellä sitä melkein kaikkeen - se kun (mukamas) passaa ihan kaiken kanssa!

Tadaa, keltaisempi makuuhuone lähes olemattomin hankinnoin. Kyllä niistä romuvarastoista joskus sentään on hyötyä!

Ps. Kuvia ei ole stailattu - tapettiriekaleet lattialla ja suihkupullo (sekä siivousvälineet) käden ulottuvilla ovat näiden kämppäkavereiden ( = kissojen) kanssa arkipäivää.

Sininen hetki

2011-10-08T13:21:00.000+03:00

Makuuhuone ja olohuone on mun kotona ne tärkeimmät huoneet. Keittiökin olisi, jos se ei olisi vaan niiiin karmea. Keskiviikkona oli ahkeraa mööbleeraamista, kiitos uusimpien huonekaluhankintojeni ja raavamman apuvoiman. Kaksikerroksisessa talossa asuminen kun on välillä osoittautunut aika haastavaksi yksin asuvalle naiselle... Tavara ei yksinkertaisesti vain liiku niin helposti kerrosten välillä.

Makuuhuoneen senkki siirtyi alakertaan ja tilalle ylös tulivat uusi kirjakaappi sekä kampauspöytä. Telkkarin alla oli myös tässä välissä vanha työpöytäni, joka jäi vaihteeksi taas ylimääräiseksi. Tavarat siirtyivät, sama vanha tunnelma säilyi. Toistaiseksi.

Kulta "värinä" ei ole koskaan ollut se mun juttu, mutta pikkuhiljaa se on alkanut miellyttää äidiltä jääneiden tavaroiden muodossa. Tästä heräsi ajatus sen krumeluurikullan korostamisesta ja esille tuomisesta. Sängyn yksityiskohdat ja taulu - lisäksi vielä muutamia muita krumeelurikultakehyksiä ja ehkäpä alennuksesta bongaamani kohtalaisen hillitty kultatapetti (no joo, sitä mietin vielä, mutta se olisi edullisempi ja oikeastaan ihan kiva vaihtoehto aikaisemmin miettimilleni tapeteille!). Tai ehkäpä tapettien poisto, seinien tasoitus, joku kiva maali ja kultalasyyri päälle. Hmm.

No joka tapauksessa! Sain tuosta kultaisesta vähän muutakin ideaa, minkä seurauksena turkoosi vaihtui muuhun...

Palvelua, kiitos!

2011-10-07T09:07:00.001+03:00

"Tarjoilijaaaaa, hei tarjoilijaaaaa!"

"Saiskos hei jo sitä aamupalaa?"

"Kanaa? Taas kanaa? Enksmää sais jotain muuta, pliis?"

"Kana?! Missä?!? Mulletännehetinytnytnytnyt nääääääälkäääääääää!!!!!"

Joka-aamuiset tunnelmat. Ahkerasta "kouluttamisesta" huolimatta herrasväki Kauhunen on päättänyt vallata ruokapöydän omaan käyttöönsä.

Kuvissa myös ihanat "uudet" retroverhot, jotka pelastin pari viikkoa sitten vintin ikkunasta lahoamasta. Haalistuneet, mutta ihanat. :)

Asiallinen valaistus kyllä tekisi ihmeitä meikäläisen muutenkin jo puutteellisille valokuvaustaidoille. Kiitos, lähestyvä talvi, tästä ankeasta pimeydestä! Kiitos myös sinulle, joulun kaupallisuus, kauppoihin ilmestyneistä "tunnelmavaloista". Hain jo omani.

Ps. Syytän myös viime yönä pudonneita kahta kukkaruukkua ja muutaman tunnin riehumisen jälkeen hellyyspuuskan saanutta Topia. Kyllä, neljältä aamulla haluankin siivota ruukunpalasia ja multia lattialta, ja tämän päätteeksi pitää herraa oikein hyvänä. Jeessöör, ehdottomasti!

Kampauspöytä

2011-10-06T20:56:00.000+03:00

Olen haaveillut söpöstä pienestä kampauspöydästä viimeiset lähestulkoon kaksikymmentä vuotta - aina siitä lähtien, kun pikkutyttönä näin kyseisen ihanuuden isomummini luona. Aktiivisesti olen sopivaa etsinyt ehkä pari vuotta, etsinnän kiivastuessa jälleen kesällä, kun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kävin isomummin talolla.

Maanantaina sen löysin, huutiksesta. ♥

Kuva myyjän

Eilen sen sain! Myyjä kuljetti sen itse mulle jo aamukymmeneksi töihin, jostain niin perähikiältä, että mulle paikan nimi ei sano mitään (myönnetään, mun maantuntemus on kyseenalaista). Hänellä kun oli muutenkin matka tiedossa näille nurkille. Rahtikulut alle puolet siitä, mitä Matkahuolto olisi kustantanut. Toisen ystävällisyys jaksaa aina ilahduttaa, tulee lämmin mieli pitkäksi aikaa!

Heti töistä kokoamaan kaunokaista, mallaamaan sitä paikalleen makkarin nurkkaan - edellisenä yönähän olin tottakai pyöritellyt makkarin kaikki muut tavarat ympäri. ;) Ja miten sattuikaan, että myös veli kävi eilen yllätysvisiitillä! Sehän tarkoitti raavasta apua huonekalujen siirtämiseen kerrosten välillä, hih.

Yksi miinuspuoli. Edellinen omistaja on tainnut tuota söpöläistä pitää viimeiset viisikymmentä vuotta tupakkakämpässä. Haisee meinaan aika hirveälle. Etikka unohtui tänään kauppaan, josko sen huomenna muistaisin ostaa hajunpoistokokeiluja varten? Nimimerkillä "Ikkuna auki nukkuessa tuppaa nykyään jo jäätymään!"

Mä haluun tapiseerata!

2011-10-05T09:50:00.002+03:00

Sen sisäisen remppaajan herättely on pikkuhiljaa onnistunut. Viime aikoina olen miettinyt tapetteja. Olohuoneeseen, keittiöön ja makuuhuoneeseen. Keittiöön hillittyä ja halpaa, olkkariin tehosteseinä ja makkariin kaikki seinät kirjavaksi. Näin ainakin haluaisin.

Amy Butlerin tapetit olivat uusi tuttavuus. Rakastuin heti! Molemmat kauniita.

Amy Butler, Laceworks. Tapettikauppa.net.

Kukot on mun kestosuosikki. Harmittaa ihan hirveästi, että sitä mun lempparia - vihreää - ei enää saa. Sitä halusin makkarin puolelle. Korvaavan suunnitelman keksiminen ei oikein ole onnistunut vielä.

Kukot, Tapettitalo.

Nyt ovat mielipiteet enemmän kuin tervetulleita! Onko sinulla omia tapettilemppareita tai hyviä ehdotuksia?

Pelko

2011-10-03T21:56:00.002+03:00

Tänään on ollut tavallista syvällisemmät mietteet hömppäviikonlopun jatkoksi. Muutaman viikon päästä tulee kuluneeksi puoli vuotta äidin kuolemasta. Puoli vuotta tuntuu mielessäni uskomattoman pitkältä ajalta - puoli vuotta siitä, kun viimeksi näin äidin ja pystyin puhumaan hänen kanssaan. Normaali seuraus läheisen kuolemalle on suru, pohjaton sellainen. Vaikka ehkä tilanteesta riippuen?

Jutellessani erään ystäväni kanssa, joka keväällä menetti itselleen kovin läheisen mummin, koin mielenkiintoiseksi sen, että hän ei alun järkytyksen jälkeen ole surrut. Hän tiesi mumminsa olevan valmis siirtymään eteenpäin eikä hän sen ensireaktion jälkeen ole halunnut tuhlata aikaansa suremiseen, vaikka ikävä onkin. Ehkäpä tämä toimii pitkään sairastaneiden tai iäkkäämpien henkilöiden kohdalla? Kuolema on luonnollista ja ehkä jopa toivottua.

Mulla suru ei ole jäänyt siksi ainoaksi tunteeksi - nykyään pelkään ihan eri tavalla kuin ennen. Pelkään, että mulle soitetaan sen ja sen rakkaan kuolleen tällä kertaa. Jos joku perheenjäsen soittaa "epänormaaliin" kellonaikaan, yritän jo puhelimeen vastatessa valmistautua suru-uutisiin.

Pelkään sairaaloita, mikä on jopa omasta mielestäni täysin järjenvastaista. Mutta järjellä ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa. Kuukausi sitten soittaessani itselleni ambulanssia keskellä yötä yritin viivytellä viimeiseen asti. Mua huolestutti enemmän se, että sairaalassa kämmitään ja siinä sivussa tapetaan minutkin, kuin se, että syy ambulanssin kutsumiseen saattaisi olla vakava ja ilman hoitoa pahempi juttu. Ajattelin, että parempi ottaa panadolia ja pysyä kotona. Järkevää? Not.

Pelkään läheisten ihmisten puolesta. Tädilleni tänään tehtyä leikkausta olen jännittänyt jo pari kuukautta. Tänään pelasin puoli päivää pasianssia töissä, koska en yksinkertaisesti pystynyt keskittymään mihinkään järjelliseen toimintaan odotellessani uutisia. Onneksi ne uutiset oli hyviä.

Ehkä sen pelon kanssa oppii elämään? Tai vielä parempaa, ehkä se katoaa pikkuhiljaa ja järki selättää tunteet sata-nolla. :) Toivossa on hyvä elää!

Kirjakaappi

2011-09-30T06:44:00.001+03:00

Parin vuoden etsinnän jälkeen löysin sen. Kirjakaapin! Lähiseudulta ja edullisesti. Kolmekymmentä euroa.

Jonkin verran kulunut pinta, ei häiritse mua. Puuttuvat lasiovet saavat toistaiseksi puuttuakin, saattaisivat kissojen leikeissä hajota. Joskus sitä vaan onnistaa!

Talokuumeilua

2011-09-29T12:30:00.001+03:00

Asuntokuume on kamala asia, talokuume vieläkin kamalampi. Molempia olen säännöllisesti potenut ja nyt tuntuu, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Ja millä mittapuulla? Enää ei kiinnosta kerrostaloyksiöt eikä ne kaksiotkaan, olen vuokralla asuessani saanut tarpeekseni kerrostaloelämästä. Haluan enemmän. Pienen rivaripätkän tai talon. En siis mitään hurjan isoa, mutta kriteereinä on se kaksi huonetta (erilliset olo- ja makuuhuoneet) ja mielellään vähintään 50 neliötä.

Olen realisti ja se ärsyttää. Haaveilu tuntuu välillä tyhmältä, vaikka toisaalta mulla on varma työpaikka, säännölliset tulot ja valmiudet myös maksaa se mahdollinen asuntolaina - ei tietenkään mitään jättisummaa. Vuokralla asuminen ärsyttää myös, koska samalla rahalla voisin maksaa sitä omaakin. Tuntuu, että rahat menevät ihan hukkaan.

Käytiin eilen ajelulla siellä mummonmökillä. Ei uskallettu kauheasti kurkistella, koska väkeä oli sen verran liikkeellä (miltä lie murtovarkailta näytettiinkään!), mutta vaikutelma oli niin... symppis. Aivan ihana. Sekä ympäristö että oma tontti viehättivät. Kaivonkin taisin bongata. Mutta sijainti on kieltämättä vähän kaukana nykyiseen verrattuna. Ja juoksevaa vettä tuolla tuskin on, harmi. Mietin silti, kunnianhimoisesti saatan jopa soittaa välittäjälle, mutta samalla pidän silmäni auki muun varalta.

Tänään löysin jotain uutta, hieman erilaista, mutta omalla tavallaan yhtä ihanaa. Modernisoitu mummonmökki. Juokseva vesi, sisävessa ja kylpytilat...

Ei läheskään yhtä viehättävä kuin se toinen, mutta silti aika ihana... Piha on karumpi, talo taas hoidetumman oloinen. Muun muassa kunnallistekniikka ja parempi sijainti tekevät tästä kolmisenkymmentätuhatta kalliimman sijoituksen, mutta toisaalta varmasti myös kannattavamman - mikäli peruskorjaukset on tehty huolella. Työmatkaa ei olisi juurikaan enempää kuin nykyisellään. Ja isän luokse kotikotiinkin vain kymmenisen minuuttia nykyistä pidempi matka. Kuvien sekä kuvausten perusteella taisin kyllä ihastua tähänkin... :)

Kaikki kuvat Etuovi.com

Ja tottakai ne ensimmäiset näytöt ovat huomenna neljältä, kun olen ainoana töissä enkä voi siis lähteä liukuvasti ennen neljää, sekä sunnuntaina kahdelta, kun todennäköisesti vasta suunnittelen kotiin suuntaamista lauantai-illan häistä. Että näin. Mun tuurilla se menee samantien kaupaksi, enkä itse ehdi edes kohdetta näkemään. :(

Peräkylämatkailua

2011-09-28T09:43:00.000+03:00

Navigaattori? Check! Matkaseuraa? Check! Töiden jälkeen kutsuu pienimuotoinen matkailu...

Kaikki kuvat Etuovi.com.

Matkan varrella olisi tarkoitus napata autoon mukaan eräs tuore heräteostokseni. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Navigaattorit on sitten ihania, erityisesti meille maantieteellisesti rajoittuneille karttatumpeloille.

Ps. Peräkylä ei negatiivisesta sävystään huolimatta ole negatiivinen asia - rakastan sekä oikeaa maaseutua että "maaseutua"! Järjenvastaisesti toivon kuitenkin, että kyseinen kohde ei ole livenä niin kiva kuin kuvissa. Kaikenmaailman rahapohdinnat on meinaan tunnetusti aika ankeita.

The Haave

2011-09-27T08:59:00.000+03:00

Aina saa haaveilla.

Molemmat kuvat Etuovi

Saahan?

Kunhan saan navigaattorin toimimaan, lähden kurkkimaan ikkunoista. Tämä ratkaisee sen, soitanko välittäjälle vai en... Ajatus tuskin jättää rauhaan tätä ennen, koska olen sitä jo muutaman viikon pyöritellyt.

Tunnustuksia

2011-09-26T11:05:00.000+03:00

Blogihiljaisuuden aikana olin saanut pari tunnustusta, kiitos niistä vielä näin jälkikäteen.

Ensimmäinen niistä oli Annalta Saltunraitilta.

Annan tunnustuksessa pitää paljastella itsestään kolme asiaa.

1. Lempiväri? Keltainen ja vihreä kilpailevat tällä hetkellä kärkipaikasta.

2. Lempiruoka? Pitsa toimii mulla aina! Se on siis spesiaaliherkkua, en syö sitä usein.

3. Paikka, jossa haluaisit käydä? Must see -listalla on maiden osalta ehdottomasti Irlanti. Toisaalta haluaisin käydä myös Oslossa ja Frankfurtissa, joissa molemmissa asuu erittäin rakkaat ystäväni.

---------------------------

Jälkimmäinen tunnustus tuli Jonnalta Sitruunaa ja vaniljaa -blogista, ja myös tähän kuuluu paljastuksia.

1. Suosikkiväri? Sama kuin edellä, keltainen ja vihreä kilpailevat kärkipaikasta tällä hetkellä.

2. Suosikkieläin? Kissa!

3. Suosikkinumero? Ei mitään erityistä.

4. Suosikki alkoholiton juoma? Vesi.

5. Facebook vai Twitter? Ei kumpikaan (FB, jos pakko valita).

6. Intohimosi? Kaikenmaailman sisustusjutut ja käsityöt, näin jotain mainitakseni.

7. Saada vai antaa lahja? Sekä että. Oikean lahjan löytäminen juuri oikealle ihmiselle on aina yhtä ihanaa, samoin lahjansaajan reaktion näkeminen. Toisaalta tykkään myös saada lahjoja, jos huomaan että lahjanantaja on todellakin yrittänyt löytää juuri minulle jotain. :)

8. Suosikkikuvio? Pilkut ja pallot. Niissä on jotain todella viehättävää!

9. Suosikki viikonpäivä? Perjantai. Aamulla tiedän viikonlopun alkavan pian, ja illalla mulla ei ole velvollisuuksia mihinkään suuntaan. Saan olla ja tehdä mitä itse haluan.

10. Suosikkikukka? Gerberat ja tulppaanit.

--------------------------

Kumpaakaan en viitsi eteenpäin laittaa, koska ovat jo hieman vanhempia tunnustuksia ja varmasti kiertäneet blogeissa ahkeraan... Kiitos kuitenkin vielä Annalle ja Jonnalle! Nämä piristivät mieltä. :)

Hengissä ...

2011-09-25T21:47:00.001+03:00

... ollaan! Muutama sairaalareissu ja 15 kiloa takana, mutta muuten kaikin puolin kunnossa. Olen siis sairastellut, en tehnyt mitään typerää. :)

Pahin depis on vaihteeksi taas helpottanut, onneksi. Masentuneisuus on masentavaa, vaikka sekin olotila on vaan läpikäytävä. Kuormitusta on ollut ihan liikaa, erityisesti tuolla psyykkisellä puolella, mutta siitä voi olla suunta vain ylöspäin.

Jaksan taas suunnitella, miettiä ja jopa toteuttaa. Taaperon askelin, mutta kuitenkin. Olen miettinyt syntyjä syviä, elämän suuria kysymyksiä. Siis ihan sitä peruskauraa. Mitä haluan, mihin tähtään - elämän eri osa-alueilla sekä ihan yleisestikin. Mikä on juuri minulle tärkeää?

Työni on ihan kiva, mutta työpaikan vaihto on ehkäpä vuoden tai viimeistään kahden päästä vuorossa. Pitkän tähtäimen työpaikaksi en nykyistä koe. Työ ei ole haastavaa, enkä kehity mihinkään suuntaan. Muutama mahdollinen työtilaisuus kurkistelee kulman takana - ns. sivutyönä itsensä kehittämistä omalla alalla. Toki toivon parasta, mutta mikään ei ole vielä varmaa. Mahdollisuudet ovat vasta ajatuksen tasolla.

Ystäviä minulla on sekä hyviä että huonoja. Huonot paljastuivat äidin kuollessa, kun elämä ei ollutkaan enää yhtä hymyä ja hauskuutta. Hyvät ystävät sen sijaan todistivat arvonsa. Parisuhderintamallakin tapahtuu, mutta en koe sitäkään elämässäni tärkeimmäksi. En halua tässä vaiheessa vastata elämästäni muille kuin itselleni, sillä välillä tämä itselleen vastaaminenkin on tarpeeksi haastavaa.

Koti on Se Juttu mulle. Viihdyn kotona. Kotona saan olla oma itseni ja juuri niin itsekäs, masentunut tai neuroottinen kuin itse haluan. Tai sitten ylipirteä, hermostuttava, touhottava ja äänekäs. Tunteita laidasta laitaan, värien kirjoa elämän kaikilta osa-alueilta.

Ennen äitini kuolemaa suunnittelin oman kodin ostoa. En ollut asiasta vielä puhunut - halusin kertoa äidille ensimmäisenä - mutta olin laskenut, suunnitellut, etsinyt ja laskenut vielä vähän lisää. Se kaikki muuttui yhdessä iltapäivässä. Ajatus omasta kodista muuttui tyhmäksi, kun elämä muuttui radikaalisti. Vaikka viihdyn nykyisessä kodissani, ei se ole mulle se oma, josta haaveilen. Lähestulkoon puoleksi vuodeksi hautasin haaveeni, kunnes tuon pahimman masennuksen keskellä heräsin miettimään, mitä oikeasti haluan.

Jotain on tähtäimessä, mutta ajatus on yksinkertaisesti niin hullu, että vielä koitan järkeillä. Sen sijaan olen herätellyt sisäistä sisustajaani ja sitä remppaintoakin. Masennus lähtee nyt! Koska eihän tuosta mitään tule, jos perusmasennuksen seuraksi tulee vielä kaamosmasiskin...

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseeni! Kiitos myös teille kaikille, jotka olette jaksaneet roikkua mukana tänä keväänä alkaneesta jatkuvasta masistelusta huolimatta. :) En väitä päässeeni asian "yli", mutta tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, miten kuopan pohjalta pääsee ylöspäin. Tähdätään siis vähemmän masentavaan syksyyn!

Melankolia

2011-08-17T21:37:00.000+03:00

Se hiipii luoksesi salakavalasti, huomaamatta. Matalapaine, masennus. Suru.

Heinäkuu oli raskas. Elokuu on tuntunut raskaammalta. Jaksaminen ei meinaa riittää töihin, kotijuttuihin, elämään. Itkettää joka ilta ja päivälläkin nieleskelen kyyneliä, yritän keskittyä töihin. Ruoka ei maita, seura ei maita, kissatkaan eivät naurata. Ihmissuhteet ahdistavat, samoin tekemättömät työt. Ja ne tehdytkin - usko itseen on kateissa, entä jos teenkin kaiken väärin?

Makaan sohvalla ja tuijotan telkkaria ymmärtämättä näkemääni. Valmistaudun henkisesti taas yhteen päivään. Ja yöhön, jolloin äiti sanoo taas unessani kaiken tapahtuneen olleen virhe. Kaikki on ok. Herään ja ymmärrän nähneeni unta. Lähden töihin, surkeilen. Ja kotona taas sama alusta.

Edellisessä kerroin, kuinka tapahtuu hyvässä ja pahassa. Tämä on sitä pahaa. Olisi saanut tämä vaihe jäädä tulematta. Siinä sitä sitten taas kiskomaan itseään suosta ylös.

Aavistus dramaattisuutta CMX:n sanoin:

"Miten vihaankaan puhetta, sanoja,
Vihaankaan kirjoittamista.
Kävelen vain kehää tyhjässä talossani.
Ajatukset pelkkiä houreita,
Toiveet kuin aamuinen seitti,
Koko elämän aika tuhkaa ja sumua."

Taitaa tämä blogihiljaisuus sittenkin vielä jatkua. Toivotan kaunista syksyn alkua teille!

Pikapikapika

2011-08-13T10:30:00.000+03:00

Hei vaan kaikille, ja tervetuloa uusimmallekin lukijalle! Olen yllättynyt, että kukaan on tänne löytänyt, varsinkin viime aikojen hiljaisuuden vuoksi...

Pikaisesti siis vain kertomassa, että olen hengissä, mutta hurrrrrjan kiireinen. Elämässä tapahtuu, sekä hyvässä että pahassa. Viime aikoina jopa enemmän siinä pahassa. Surun rinnalle on tullut paljon muuta.

Mutta sen enempää surkeilematta lupaan palailla taas ensi viikolla! Nyt kutsuu ystävien mökki.

Ps. Topista ei nyt sitten koskaan tulee miestä. Snip snap eilen. Ihmeellistä! Tuo on niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja opetaatiota sivusta seuranneena en voinut muuta kuin hämmästellä sen helppoutta... Niiskun leikkaus kesti tunnin ja toipuminen pitkään. Kyllä on helppoa olla mies.

Ahdistuneisuusresepti ja sen seuraukset

2011-08-03T16:49:00.001+03:00

Mulla on selkeä resepti ahdistuneisuuteen. Mööbleeraaminen. Liikkeellä on ollut tavallista enemmän matalapainetta vanhempieni eilisen vuosipäivän johdosta - 31 vuotta aviossa olisi tullut täyteen.

Koska asialle ei nyt vaan mahda mitään, purin kaiken pahan olon olkkariin. Ja tadaa, lähes kaikki meni päälaelleen! Tai ainakin siirtyi ympäriinsä.

Keep Calmitkin sain lopultakin seinälle!

Ei näin. Mun auktoriteetti horjuu ja kissat hyppii vähän väliä pöydille. Ihana tarjotin Sisustuskärpäseltä!

Ja hei, ettei nyt liian laitetulta näyttäisi niin loppuun pieni realismikuva. Ei täällä vieläkään - kolmen kuukauden siivoamisen ja järjestelemisen jälkeen - ole paikat kunnossa. :D Suuret linjat onneksi alkaa jo näyttää hyvältä.

♥ Mussukat ♥

2011-08-02T20:46:00.000+03:00

Takana saikkupäivä, joka on vietetty hurmaavassa seurassa. :D En osaa enää kuvitellakaan elämää ilman kahta kissaa, saatika sitten sitä elämää ilman kissoja. On ne vaan niin rakkaita. ♥

Topi tapittaa

Niisku ja Niiskun kieli

Väsynyt Niisku

Niisku ja Topi mytyssä

Lomatunnelmia, osa 3

2011-08-01T21:50:00.000+03:00

Kuten aiemmin jo totesin, olivat maisemat ehdottomasti mun mieleen. Yksi ilta koitin napsia sumukuvia, toinen aamu taas hiippailin neljän maissa kuvaamaan auringonnousua. Lomatunnelmaa parhaimmillaan - rentoa oloa!

Lomatunnelmia, osa 2

2011-07-31T22:00:00.000+03:00

Lomafiilistely jatkuu. Reissun aikana oli uskomattoman kaunis (kuuma!!!) sää. Kerran taisi vähän ripotella vettä. Ehkä puol tuntia. Maisemat tuolla ovat U-P-E-A-T. Ja kymmenisen kilometrin päässä, missä asuu isotätini miehensä kanssa, vieläkin U-P-E-A-M-M-A-T. Siitä ei vaan ole kuvia, koska keskityin autossa haaveilemaan fillarireissusta kyseisissä maisemissa. :D

Myös perinteiset kesämökkiolot on mun mieleen. Kaikki vesi piti hakea kaivosta, sisälle ei vettä siis tullut. Ja ulkohuussi oli siellä nurkan takana odottelemassa vierailijoita. Sähköä onneksi oli, muuten menisi vähän liian alkeelliseksi mullekin. Ja se sauna, noh. Ihana, herttainen, symppis. Kunnes huomasin ne hevosmurkut. Mä KAMMOAN hevosmuurahaisia. Oikeesti. Ampiaiset ja hevosmurkut on sellaisia öttiäisiä, mitä mä pelkään ihan hirveästi, ilman mitään logiikkaa pelon takana.

No joo, lisäksi joskus mun lapsuudessa isomummia oli puraissut kyy saunan takana ja lapsen mielikuvituksessa sitten kuvittelin aina, että sauna kuhisee kyykäärmeitä. :) Yhtäkään käärmettä en onneksi ole siellä nähnyt, vaikka niitä oikeesti kuulemma on siellä jossain, EI kuitenkaan saunassa!

Reissussa olin veljeni perheen kanssa. Samaan aikaan tuolla oli myös tätini, siis äidin pikkusisko, josta on mulle tullut todella tärkeä erityisesti nyt kun molemmat kaivataan äitiäni. Nyt me veljen perheen kanssa haaveillaan myös uudesta reissusta syksymmällä. Ihanaa oli!

Kiitokset vielä muuten kaikille lukijoille, niin uusille kuin vanhoille!

Olin melkein järkyttynyt, kun huomasin lukeman kivunneen neljäänkymmeneen. Waude! :)) Toivottavasti viihdytte täällä jatkossakin! Mun oli tarkoitus neljänkympin kohdalla pistää arvonta pystyyn, mutta vielä ei onnistu. Tällä hetkellä on liian monta rautaa tulessa ja seuraavat 2-3 kuukautta tulee olemaan mielenkiintoista aikaa mulle, vaikka ei siitä vieläkään sen kummemmin. Pieni taikauskoinen tyttö minussa ei halua jinxata mitään (pahoittelut, en millään keksinyt suomalaista vastinetta sanalle).

Lomatunnelmia, osa 1

2011-07-30T21:37:00.000+03:00

Uuden, ison projektin seurauksena meinaa jäädä blogi kokonaan huomiotta. Mutta täällä taas ja jopa jaksoin latailla kuvia koneelle! :D

Kuvat siis meidän "lomakohteesta", muutama vuosi sitten kuolleen isomummuni kotoa. Nykyisin tuo on vähän tuollainen koko suvun kesänviettopaikka. Ajomatkaa on jonkin verran, mutta on se sen arvoinen. Uskomattoman kaunis paikka! Ja talo menneen ajan tunnelmaa täynnä.

Tuo on siis entinen maitotila, mutta nykyisin pellot on annettu vuokralle. Lähellä isoa järveä, mutta ilman omaa rantaa. Ihana lähde tuolta kylläkin löytyy, puroineen päivineen!

Ja itse talo, kuvissa esiintyvä uudempi keltainen rintamiestalo, se on pappani omin käsin rakentama aikoinaan. :) Hirsinen tupa taas on niin sanottu vanha tupa, jossa on tupa ja huone. Ihana sekin!

Bling bling

2011-07-28T19:18:00.002+03:00

Olivatkohan nämä jossain vaiheessa suositumpia? Mulla on teini-iästä lähtien seurannut joka muutossa mukana turkoosi (muovi)helmiverho. Aikoinaan se roikkui huoneeni ovessa, ja kahdessa kolmesta asunnosta se pääsi myös roikkumaan oviaukkoihin, vaikka uhkasikin aiheuttaa aina hermoromahduksen sekä kissan roikkuessa helmissä että itseni törmäillessä niihin. Yksiöön muuttaessa päätin, että ei enää kiitos. Ei jatkuvaa kilinää ja kalkatusta.

Ennen kuin sain uuden idean. ;)

Makuuhuoneen värimaailmaan tuo sopii kuin nakutettu, ja ikkunan eteen sijoitettuna valo tarttuu kauniisti helmiin, ilman sitä jatkuvaa rasittavaa meteliä. Ja joo, huonekalut ovat siirtyneet taas, kuvia joskus.

Vaikka myönnettäköön, että Topi kyllä tykkää käydä heiluttelemassa helmiä myös ikkunalla...

30 kuvaa - 12. päivä: Arkeni

2011-07-28T08:25:00.000+03:00

Arkeni, viitenä päivänä viikossa

Paluu arkeen

2011-07-26T21:14:00.000+03:00

Loma tuli ja meni, ja mua laiskottaa edelleen. Kiitos kuitenkin kaikille loman aikana kommentinsa jättäneille! :) Lomakuvia olisi näytettävänä, mutta laiskana tyttönä saattee tällä kertaa tyytyä kissavahtina toimineen ystävän otoksiin.

Päällimäinen ajatus mielessä on tämän päivän jälkeen "wau"! Aivan uskomaton fiilis. :) Ihana päivä töissä takana - lisää vastuuta, monipuolisuutta tekemiseen. Ei jaksanut edes toimiston +30 astetta pilata päivää. Lisäksi otin ratkaisevan askeleen elämässäni. Ja toisenkin. Vielä en uskalla sen enempää hehkuttaa, mutta riittäköön se, että fiilis on aivan huipussaan ja odotukset korkealla!

Lomaillen

2011-07-19T09:58:00.000+03:00

Lomailun keskeltä tulin näyttämään edes palasen vapaapäivistäni. :) Kesäisesti mansikkakakkua ja mansikka-raparperimehua.

Näiden kuvien myötä lähden kesän ainoalle lomareissulleni kauniiseen Keski-Suomeen. Mukavaa viikkoa kaikille muillekin! Palailen ensi viikkoon mennessä.

The Sohva

2011-07-14T22:03:00.000+03:00

Lopultakin! Bye bye, tyylisohva. Tervetuloa, löhönautinto.

Muutkin sohvan käyttäjät antoivat pitkällisen harkinnan jälkeen siunauksensa hankinnalle.

Saatanpa huomenna hakea vielä rahin... ;)

Lomalomalomalomaloma!

2011-07-13T05:55:00.001+03:00

Mutta missäs ne helteet nyt on?

Joka tapauksessa, tämä tyttö lomailee nyt ruhtinaalliset 12 päivää! Aijai.

Viherpeukalon päiväkirja

2011-07-12T08:54:00.000+03:00

Sisäinen puutarhurini on heräillyt tänä kesänä oikein urakalla. Vaikka reppana ei ymmärrä puutarhatouhuista yhtikäs mitään, on yritys kova. Tai jos ei niinkään yritys, niin ainakin suunnitelmat ja haaveilut...

Tänä kesänä yritykset ovat painottuneet etupihaan. Suunnitelmissa on perennojen harventaminen, ylimääräiset takapihalle. Varmaan jo tänä kesänä. Havupuskat lähtevät myös, mutta vasta ensi keväänä, tilalle jotain korkeampaa - niin minun kuin monien muidenkin mielestä korkeuserot tekisivät tuolle rehevälle pöheikölle hyvää.

Suunnittelu on kivaa, ja eikös se niin ole, että into korvaa osaamisen. Toivotaan ainakin näin. :D

Kissanminttuhurmio

2011-07-10T21:56:00.000+03:00

Takana kiireinen viikonloppu sukuloimisen ja ystävien parissa. Hyvä ystäväni toi myös kisuille tuliaisia. Pikkuinen ei vielä niin ymmärrä, mutta Niiskutin rrrrrakastaa kissanminttuleluja! Ei sen niin oo väliä, vaikka ne olisikin vielä suljetussa pussissa...

Video ystäväni ottama.

Myös tuleva viikko on kiireinen. Lisäksi alkuviikosta pitäisi kotiutua viimeisimmän investoinnin. Vink vink. Ja perjantaina alkaa kesäloma! Reilu viikko. Kyllä on aikuinen olo.

30 kuvaa - 11. päivä: Hullua

2011-07-08T07:09:00.000+03:00

Jumitus kuvahaasteessa, joten tässä paremman puutteessa.

BFF ♥ Best Friends Forever

2011-07-05T20:02:00.000+03:00

Tarkoitus oli edes vähän koittaa pantata näitä kissajuttuja, mutta eihän tätä kuvaa voinut jättää laittamatta, eihän?

Kahdessa päivässä Niisku rupesi pesemään pientä! Sitä en kuitenkaan saanut ikuistettua pelossani häiritä pariskuntaa.

♥♥♥♥♥

Nyt nuo ovat nukkuneet kylki kyljessä jo puoli tuntia. ♥ Mun karvapallerot.

Nimitellen

2011-07-05T09:33:00.000+03:00

Joku mulle joskus sanoi, että sen oikean nimen keksiminen on vakava asia.

Niinhän se on, toteaa myös Herra Varjo-Topi Mustapää. Mutta ei hätää, ei tämä vielä ole päätetty asia! Makustellaan vaan sitä oikeaa. :)

Niisku, Herra Mustapää ja keinutuoli.

Nuoriherra on myös kovin mieltynyt uusimpaan sisustukselliseen "hankintaani", maalta tuotuun keinutuoliin. Toisin kuin Niisku, joka ei ole mokomalle härpäkkeelle lämmennyt.

Ensikohtaaminen

2011-07-04T21:32:00.000+03:00

Varjo-Topi (ei siis vielä virallista nimeä) otti eilen pitkän matkan uuvuttamana parin kolmen tunnin päikkärit ennen kuin edes harkitsi kopasta poistumista. Näitä kuvia edelsi vielä se vaihe, kun Niisku kävi nuuskuttamassa omaa koppaansa, ja löysikin sieltä jotain ihan vierasta!

Piti siis ottaa etäisyyttä asiaan ja kurkkia turvallisen välimatkan päästä. :D

Karkuuuuuuuuuun!

Kissakuvien saaminen kohtaamisista on ollut yllättävän haastavaa kameran akun vedellessä viimeisiään, ja laturin pysyessä kateissa. Koko illan etsimisen tuloksena löysin sen kuitenkin viisi minuuttia sitten, joten ehkäpä yön latauksen jälkeen alkaa kuvatodisteetkin löytymään...

Ps. Varmaan ymmärrettävistä syistä näitä kissajuttuja riittää nyt vähän aikaa. :) Koettakee kestää!

Kissavauva-arki

2011-07-04T08:31:00.000+03:00

Se palautui rytinällä mieleen viime yönä.

Kävin nukkumaan kymmeneltä, aikainen herätys ja niin edelleen. Kahdeltatoista heräsin kamalaan rytinään! Kiskoin rillit päähäni ja juoksin unenpöpperössä alakertaan. En nähnyt mitään erikoista, paitsi ehkä Niiskun, joka vahti eteisen nurkkaa. Unenpöpperöisenä kesti vähän aikaa tajuta, että kaikki tavarat (myös ne feikkimariskoolit) eteisen lipaston päältä olivat lattialla.

Okei. Pöytälamppu toimi edelleen. Nostin tavarat takaisin, ja siirsin ne niin syrjään kuin mahdollista. Lähdin yläkertaan toiveissa helppo ja nopea nukahtaminen. Viisi minuuttia myöhemmin alkoi maumaumauMAUmjaaaaumaumau. MaumaumaumaaaaaauMJAUmau. Ja tätä jatkui puoli tuntia. Jolloin kuului taas rytinää. Juoksin alas.

Ja jätin ne samat tavarat tällä kertaa lattialle. Palasin nukkumaan. Silmät auki ja hereillä siis, sillä seuraavat pari tuntia kuuntelin alhaalta kuuluva maumaumjaaaumaumraumaumauta. Niiskukin oli ihan poikki ja vietti melkein koko yön mun jaloissa. Ei vaan jaksanut enää rääpälettä (joka siis on mittasuhteiltaan jo melkein Niiskun kokoinen, ainoastaan hentorakenteisempi! Niiskuko pieni?)

Aamulla pieni nukkui tyytyväisenä keinutuolilla. :) Ja siitä ne konfliktit taas alkoivat. Voi kun tätä ei kestäisi kauaa!

Vaan ei kaduta, ei.

Top Cat!

2011-07-03T18:08:00.000+03:00

Hei vaan! Mulla on ollut vähän kiirettä, mutta ajattelin vaan todeta että nyt se on täällä.

Mun Toivo. Topi-katti. Tai vaan Topi. :)

Pikimustasta pojasta ei ole toistaiseksi kuvia. Raasua pelottaa vielä. Mutta sitten joskus ehkä. Niisku on ihan hämillään! Käy välillä suhisemassa kopalle, sitten taas lähtee. Ihmettelee. Ja suhisee vähän lisää.

Ps. Automatkalla tuli vaan mieleen, että tässä on toivo jonkin paremman alusta, tai ehkä oikeastaan merkki sen pahimman kurjuuden loppumisesta. Topi tulee siitä, saattaapi jopa jäädä pojan nimeksi. Tällä hetkellä ajatus tuntuu oikealta.

30 kuvaa - 10. päivä: Tämä tekee minut iloiseksi

2011-07-01T10:21:00.000+03:00

Velipojan kultamussukka

On aika

2011-06-29T12:17:00.000+03:00

Musta tuntuu, että on aika. Aika olla rohkea ja siirtyä taas eteenpäin. Ja aika tunnustaa tämä ääneen.

Uuden perheenjäsenen odotus on alkanut. Jännittää!

Kuvan pennut eivät liity aiheeseen.

Ps. Kyllä, kyse on siis nimenomaan karvaisesta perheenjäsenestä. Ei ihmislapsesta. :)

Olkkarini mun

2011-06-28T14:16:00.000+03:00

Jälleen kerran kuvia samoista nurkista. Tuntuu, että tällä hetkellä kotona oleminen on jatkuvaa säätämistä. Koska säilytystiloja ei (toistaiseksi, toivottavasti) ole tarpeeksi, siirtyy ylimääräinen tavara aina eri paikkoihin, sitä oikeata paikkaa etsiessään.

Viikko sitten sain suurimman osan muuttokuormasta raahattua pois olkkarista, sen kunniaksi kuvia. Kummasti meinaan piristi, kun keskellä lattiaa nököttävät laatikko- ja nyssäkkäkasat lähtivät muihin huoneisiin vainoamaan! :D

Innostuin värikoodaamaan!

Niisku ja Niiskun harrastus

Tuulettimen takana pilkistelee Pienen Linnun tekemä ihana tyyny :)

Taaperonaskelin kohti omaa tyyliä, omaa kotia. Koko ajan tuntuu, että on parannettavaa, mutta pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa...

Ikeaan meikä suuntaa kuitenkin ehkä jo viikon parin sisään! Sohvaostoksille. Ensiksi pitää vaan odottaa sitä sälekaihtimien asentajaa.

30 kuvaa - 9.päivä: Päivän asu

2011-06-27T11:28:00.000+03:00

Päivän asu

Kesäsuosikki jo useamman vuoden.

Ihanaa juhannusta!

2011-06-24T07:22:00.000+03:00

Näissä merkeissä poistumme Niiskun kanssa muutamaksi päiväksi sivilisaation parista. Niiskulla varsinkin on tiedossa Iso Viikonloppu autoreissuineen...

Eli ei siis muuta kuin oikein ihanaa juhannusta kaikille!

Pohjakuvia ja purnaamista

2011-06-23T08:50:00.000+03:00

Photobucketia selaillessani löysin joskus aikoinaan hahmottelemani pohjakuvan äidin kodista.

Kuva on pieni, vähän epäselväkin ja selkeästi kotitekoinen, mutta oleellisimman siitä ehkä saa selville. Tilaa siis on ihan reippaasti! Kahdessa kerroksessa yhteensä 100 neliön verran. Oikeestaan sitä tilaa on vähän liikaakin, jos multa kysytään. Ehdin viimeisen vuoden aikana tottumaan reilussa 30 neliössä asumiseen ja nyt tuntuu jotenkin hankalalta, kun jokaiselle toiminnolle on oma huoneensa.

En silti valita. Tai ainakin yritän valittaa pienellä äänellä. Tajuan kyllä, miksi oli kannattavaa muuttaa kolme kertaa isompaan ja samalla puolta halvempaan asuntoon. Oikeasti.

Mutta kuvaan palaten, alakerrassa on siis reippaan kokoinen olkkari, ihan tilava keittiö, jos käytävämäisyys ei haittaa, sekä tietenkin kodari ja pikkuvessa. Kodari on muuten aika luksusta! Vaikka se onkin vielä täydessä kaaoksessa. Ylhäällä on kolme makuuhuonetta, joista vaatehuoneellinen on mun. Takapihan (ja kivan pikku metsän) suuntaan olevista huoneista pienempi (pohjasta se ei ehkä ole niin selvää, siis vasen) on työhuone ja isompi - oikeastaan vieläpä isoin makuuhuoneista - on isäni. Ja samalla sitten muutenkin ns. vierashuone. Lisäksi tietenkin ne saunatilat ja kakkosvessa. En muuten ole kahden kuukauden aikana käynyt vielä kertaakaan saunassa. En ole saunaihmisiä, mutta toisaalta tässä syynä on yksinkertaisesti ajanpuute.

Tästä pääsenkin sitten aasinsillan kautta itse asiaan. Luopumisen tuska on nyt ehkä pahimmillaan. Olen lykännyt vanhan asuntoni siivoamista jo pari viikkoa, koska en yksinkertaisesti halua luopua siitä vaiheesta elämää. Ja toisaalta olo on aika väsynyt, suorastaan uupunut. Liikaa tekemistä, liian vähän aikaa. Ja oikeastaan se nukkuminen ja rentoutuminen ovat ainoita, mistä voi tinkiä. Haluan vain valittaa. Ruikuttaa ja kiukutella. Oikein kunnolla.

Tällä hetkellä ei myöskään paljoa lohduta se kolme kertynyttä kesälomapäivää. Jotka piti vieläpä itse ottaa puheeksi, esimiehelle ei tullut mieleenkään, että jotain lomaa pitäisi pitää. Pienten firmojen varjopuoli, vähänsinnepäinesimiestyö. Pläääh. Jokseenkin kiusallisen keskustelun lopputuloksena heinäkuun keskivaiheilla odottaa kolme palkallista ja kolme palkatonta lomapäivää - yhteensä 10 kokonaista päivää, jolloin ei tarvitse töihin mennä. Mutta miten ihmeessä sitä jaksaa sinne asti, kun täydelliset katastrofipäivät senkun vaan yleistyvät.

Nimimerkillä "Käsi kääreissä ja voileipäkuurilla, koska edes ruuanlaitto ei enää suju ilman onnettomuuksia"

Voi tätä arjen ihanuutta.

30 kuvaa - 8. päivä: Suosikkikuva

2011-06-22T06:55:00.000+03:00

Suosikkikuva

Niitä on paljon, mutta tässä yksi. Todella "yllättävää", että siinä(kin) komeilee kissa. :D

Suklaata ja sadepisaroita

2011-06-21T08:35:00.001+03:00

Sateisen päivän iloksi leivoin Kinuskikissan pähkinäsuklaatorttua. Makeata herkkua raikastamaan superkalliita suomalaisia mansikoita, ja tarjoilu tottakai äidin Kastehelmiltä. Taustalla vielä äidin kätköistä löytynyt kivan raikas Marimekon pöytäliina (Fujiwo Ishimoto, "Tyven", 1980).

Aarteita löytäessä on kiva miettiä historiaa niiden takana. Miten tavarat on äidille löytänyt ja mitä hän itse on niistä pitänyt. Kenties nämäkin ovat joskus ennenkin osuneet samaan kattaukseen yhtä aikaa. :)

Viherrystä

2011-06-20T19:21:00.001+03:00

Vertailun vuoksi vilauttelin jo etupihan keväisiä kuvia. Tässä kuvat kesäkuulta, ihan kiva muutos. :) Äidin ja kälyn kanssa ollaan laiteltu pihaa jo monena vuotena, mutta jotenkin en muistanut mitä oltiin tehty. Pelkäsin pahinta - uskomattoman ankeaa kodin käyntikorttia. Tuo meidän piha vieläpä sijoittuu taloyhtiössä niin, että lähes kaikki muut kulkevat asuntoihinsa meitin ohi.

Mutta eipä tuota nyt tarvikaan hävetä. Ja itse oikeastaan tykkään juuri sellaisista rehevistä, luonnonvaraisista (viidakkomaisista siis) pihoista, vaikka muiden kauniita istutuksia kadehdinkin... :D

Etupihan kevättä

2011-06-20T06:25:00.001+03:00

Pieni tauko kuvahaasteeseen, ja kurkataanpa vähän etupihalle. Tämä näky odotti (pihatalkoiden jälkeen) etupihalla. Epätoivo iski. Koitin muistella, että kasvoikohan tässä yhtään mitään vai kuvittelenko vaan...

Yllätys oli iloinen, kun tuolla jotain sitten kasvoikin... :) Vaikka varjoisa, ilta-aurinkoinen piha ei ehkä ole omiaan ihan kaikille kasveille.

30 kuvaa - 7. päivä: Kuva jota en koskaan julkaissut

2011-06-19T21:27:00.001+03:00

Kuva, jota en koskaan julkaissut

Leikkauksen jälkeen.

30 kuvaa - 6. päivä: Teema “vihreä”

2011-06-14T08:35:00.000+03:00

Vihreä

Vanha rouva viime kesänä. Seurallinen kuin mikä, joka kerta löytää paikalle, vaikka olisin kävelemässä jossain ihan pusikossa. :)

30 kuvaa - 5. päivä: Vanha kuva

2011-06-13T13:05:00.001+03:00

Vanha kuva

Reilu kaksikymmentä vuotta sitten, lapsuudestani (mie olen se vaahtosammutin kuvassa).

Ps. Mulla on niin tajuton siivous-, raivaamis- ja touhottamisrumba käynnissä, puhumattakaan siis siitä normaalistä päivätyöstä, että tämä kuvahaaste mahdollistaa edes jonkinlaiset postaukset. Saattaapi siis vielä jatkua tällä linjalla jonkin aikaa... :) Mihinkään tämän syvällisempään (joo siis syvällistä täällä, hah!) ei yksinkertaisesti tällä hetkellä ole aikaa.

30 kuvaa - 4. päivä: Harrastus

2011-06-12T19:57:00.000+03:00

Harrastus

Ei ihan perinteinen valokuva - screenshot harrastuksestani.

Veljellä oli mun tietokone huollettavana, ja nyt se toimii niiiiin hyvin - ja on muutenkin käyttöjärjestelmät muuttunut - että mulla on melkein enemmän ongelmia kuin ennen. :D Mutta kyllä se tästä, toistaiseksi joudun kuitenkin muun muassa opettelemaan kuvankäsittelyn alusta lähtien uusiksi.

30 kuvaa - 3. päivä: Perheenjäsen

2011-06-10T08:50:00.000+03:00

Perheenjäsen

30 kuvaa - 2. päivä: Suosikkitavara

2011-06-09T09:07:00.000+03:00

Suosikkitavara

Käsinmaalattu muki Essistä.

30 kuvaa - 1. päivä: Omakuva

2011-06-08T09:25:00.001+03:00

Blogeissa kiertää 30 päivän haaste 30 kuvasta. Itse innostuin ajatuksesta nähtyäni tämän Katalaiinalla. Ajattelin pärjätä arkistojen kuvilla, mutta voipi olla, että innostun uusiakin napsimaan. Ja toisaalta mun 30 päivää tulee omaan tahtiinsa, tuskin siis joka päivä.

Tästä alkaa! Ja vinkatkaahan mulle, jos nappaatte mukaanne, osaan sitten tulla katsomaan! :)

*****

30 kuvaa

Päivä 1: Omakuva

Päivä 2: Suosikkitavara

Päivä 3: Perheenjäsen

Päivä 4: Harrastus

Päivä 5: Vanha kuva

Päivä 6: Teema “vihreä”

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Päivä 8: Suosikkikuva

Päivä 9: Päivän asu

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi

Päivä 11: Hullua

Päivä 12: Arkeni

Päivä 13: Teema “valo”

Päivä 14: Talvikuva

Päivä 15: Rakkaus

Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva

Päivä 17: Hetki

Päivä 18: Tunteet

Päivä 19: Täällä minä asun

Päivä 20: Teema “erilaiset”

Päivä 21: Kun olin pieni

Päivä 22: Tästä olen riippuvainen

Päivä 23: Kesäkuva

Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi

Päivä 25: Kaikessa kiireessä

Päivä 26: Tämä naurattaa aina

Päivä 27: Teema ”kaksi”

Päivä 28: Sää

Päivä 29: Uusin kuva minusta

Päivä 30: Valinnainen kuva

Rinsessa

2011-06-06T21:55:00.000+03:00

Tämän näyn edessä ei kauaa jaksa kiukutella. ♥

Niisku on muuten ihanan "rento" kissa! Ei stressaa turhia kauheasta muutto-/muutoskaaoksesta, ja mööpelitkin saa valssata rauhassa. Pääasia että ruoka, silitykset ja ikkunatuokiot tulee ajallaan. :) Tyttö mun makuun! ♥

Plääh

2011-06-06T09:11:00.000+03:00

Ihan rikkipoikkiväsynyt. Me roudattiin mun tavarat viikonloppuna uuteen osoitteeseen. Ja nyt se riemu vasta alkaakin.

Koko alakerta on kaaoksessa. Tavaraa on ja paljon, tilaa sille ei juurikaan. Mihin mie menin itseni sotkemaan?

Paremman fiiliksen postaus seuraavalla kertaa. Aurinkoista viikkoa!

Let your dreams flood in

2011-05-30T20:17:00.000+03:00

Nykyinen makuuhuoneeni on kuukauden sisällä kokenut jo useampia muodonmuutoksia. Nyt olen tyytyväinen. Uusilla tapeteilla (ja miksei lattiallakin!) huone tuntuisi suorastaan täydelliseltä.

Petauspatjat kohottivat sänkyä sen verran paljon, että oikean kokoiselle päiväpeitolle tuli tarvetta. Mulla kun on tapana pedata (lähes) joka päivä, ettei lakanat tule hetkessä täyteen kissankarvoja. Päätinkin siis satsata päiväpeittoon kunnolla ensimmäistä kertaa elämässäni. Onneksi se mahtui samaan kahdenkymmenen prosentin alennukseen kuin iki-ihana Tupliskin.

Uutta on myös Ikeasta jo aikoja sitten bongaamani verhokangas.

Kaikki muu makkarissa löytyi omista varastoista. Yhteensä muutokselle tuli hintaa noin 60 euroa.

Kyllä nyt kelpaa nukkua. :)

Ps. Tänään kuulin äidin viimeisistä tajunnan hetkistä tarkemmin. Voi *piip* kun masentaa. Olen miettinyt meneekö aihe liian henkilökohtaiseksi, jos tästä päädyn avautumaan jossain kohtaa tarkemmin. Saas nähdä.

Pallerot

2011-05-29T19:24:00.002+03:00

Päätin käyttää pienen osan henkivakuutusrahoista johonkin "ikuiseen", muistoon siitä, mistä kyseiset rahat ovat peräisin. Siis johonkin, joka - toivon mukaan - säilyttää arvonsa pitkään. Ja josta itsekin tykkään, tottakai, ja josta olen haaveillut jo pitkään.

Uudessa kodissa.

Mitähän sieltä paljastuu?

Härreguud!

Voi iiiiik. :)

Eero Aarnion Tupla Kupla kokoa S. Mun. ♥

Tykkään!

Monien mielestä Tuplis saattaa olla ihan kulunut juttu, tai jopa puhtaasti ruma (!). Mutta makuasioistahan ei tunnetusti voi kiistellä. ;) Mua on aina viehättänyt pyöreät muodot - ympyrät, pilkut, pallot ja kaaret. Ja Tuplis jatkaa tätä linjaa hyvin. Samoin se tuo mielestäni mukavaa leikkisyyttä olkkarin tummaakin tummempien kalusteiden sekaan, ja kirjahyllyn tummuutta vasten se tulee muutenkin ihanasti esiin taustastaan. ♥ Lisäksi kahdenkymmenen prosentin alennus teki aika helposti päätöksen puolestani - ei niin kallista!

Suru

2011-05-28T20:43:00.000+03:00

Kaikki sanovat, että suru tulee ja menee. Välillä on hyvä fiilis ja sitten se taas iskee. Musta kuitenkin tuntuu, että se on jatkuvaa. Joskus vaan paljon pahempaa. Kuten esimerkiksi tänään. Miljoona tehtävää asiaa, mutta mä vaan makaan sängyssä ja itkeskelen koko päivän. Jotenkin niin kokonaisvaltaisen masentava fiilis, että mulla on jo fyysisestikin huono olo. Kaiken kaikkiaan siis hyödyllinen päivä.

Olen irtisanonut kotini, nyttemin siis pelkän "asunnon". Irtisanonut netin ja sähkön. Tehnyt muuttoilmoituksen. Kesäkuun aikana mun pitäisi siirtyä tavaroineni lopullisesti uuteen osoitteeseen. Takaisin lapsuudenkotiini. Äidille.

Muutto on jo käynnissä, pikkuhiljaa olen siirtänyt tavaroita. Viimeksi eilen autokuormallisen. Mutta jotenkin sekin tekee pahaa - pakata sitä elämänvaihetta, jossa olen ollut kaikkein onnellisin. Muuttaa pois Kodista isolla koolla, paikasta, jonka alunalkaenkin näin pitkän aikavälin Kotina.

Samoin mua väsyttää tämä jatkuva masistelu. Masentaa olla masis, mutta silti ei jaksa muutakaan. Ihmettelen, jos kavereista on puolen vuoden päästä mitään jäljellä, kun meikätyttö unohtelee sovittuja tapaamisia tai ei saamattomuuttaan saa otettua edes yhteyttä. Tai jos nyt satun muistamaan ja tavataan, en kuitenkaan ole mitenkään erikoisen hyvää seuraa. Koitan olla masistelematta, mutta... Noh, ei tunnu onnistuvan. Ei siis hyvä.

Kertakaikkisen masentavasta tekstistä huolimatta saan kuitenkin enimmäkseen asioita tehtyä. Silleen neuroottiseen, en voi lopettaa -tyyliin. Olen kuin ikiliikkuja, mitä touhuamiseen tulee. Lukuunottamatta näitä kertakaikkisen masentavia itken silmät päästäni -päiviä. Mutta kai ne ikiliikkujatkin kaipaa omaa lomaa.

Ja onhan tässä kaiken surun keskellä jotain iloittavaakin. Välillä se vaan unohtuu ihan kokonaan.

Ei oo totta!

2011-05-24T06:53:00.000+03:00

Tittittidiiii... LINTU!

Pitikö mennä keskeyttään?

TÄH?? Ei oo totta!

Vaan onpa hyvinkin, tämä tyttö saa omien vastuuasiakkaiden ohella palkankorotuksen!

Juttelin eilen esimieheni kanssa. Musta tuntuu, että viimeisen kuukauden ajan työtehoni on ollut suoraan sanottuna surkea. Keskittymiskyky ei ole entisensä. Esimieheni totesi tähän, että hän ei ole mitään huomannut - yhtä ripeästi olen työni tehnyt kuin aiemmin. Mikä siis on kaiketi huomattavasti ripeämmin kuin edeltäjäni!

Kesäkuun alusta saan lopultakin omat nimetyt asiakkaani. Työmäärä kasvaa jonkin verran, vastuu huomattavasti enemmän. Pienehkö palkankorotus kannustimena. Uskomaton olo! Jotenkin todella palkitsevaa tajuta, että hei, mähän osaan tän homman! Koko ajan opin uutta käytännön työn syventäessä koulussa opittua. Ja se vastuu? I-H-A-N-A-A. Mielekäs työ on tuhat kertaa kivempaa - tiedän, että asiat on oikeasti mun vastuulla ja kukaan ei tule tarkistelemaan perässä. On siis pakko osata.

Ehkä hienointa tässä on se, että vielä työ ei ole ruvennut tuntumaan vastenmieliseltä. Tämäkin olisi mahdollista, koska mä ajelehdin kyseiselle alalle. Ykkösvaihtoehdot tuntuivat epäkäytännöllisiltä ja halusin käytännöllistä. Tässä sitä siis ollaan.

Kuvat kissarakkaan ystäväni ottamia.

Viikonloppuna

2011-05-22T20:47:00.000+03:00

Sunnuntaille sopivasta käytöksestä näyttää mallia lähipiirissään naisellisuuden perikuvanakin tunnettu Niisku-neiti.

Voi kun itse osaisi ottaa yhtä rennosti. ♥ Mutta ei, tämä tyttö on viettänyt viikonloppunsa siivoamisen ja puutarhan parissa. Tapansa kullakin. :)

Ihanaa alkavaa viikkoa! ♥

Siellä on koti...

2011-05-21T08:42:00.000+03:00

.... ja siellä on peti ja Niiskulla pehmoinen olo.

Niiskutin se jaksaa aina yllättää. Neiti on löytänyt ihan parhaan torkkupaikan portaiden alta. :)

Muutenkin Niisku on kotiutunut mainiosti uuteen kotiin, eikä tunnu enää juurikaan stressaavaan liian isoa, vierasta reviiriä.

Katseenvangitsijat

2011-05-19T06:51:00.009+03:00

Edelliseen olkkaripostaukseen liittyen laitan vielä muutaman olohuoneen (omasta mielestäni) kauneimmista katseenvangitsijoista. Ollos hyvä.

Niin siis tottakai Niisku kuulu näihin!

Mun rakkaus, Festivot.

Niisku.

Niisku. ♥

Ja keväinen vihreä.

Olkkari part 3, romantiikka väistyy

2011-05-18T06:47:00.008+03:00

Edellisestä postauksesta keltaisine peittoineen ja tyynyineen onkin hyvä jatkaa tulevan olkkarini nykyiseen ilmeeseen. Tai tulevan ja tulevan, käytännössähän mä asustelen täällä jo kolmatta viikkoa ja pikkuhiljaa ne omat tavaratkin tänne hiipii.

Mutta asiaan palaten, se mun oma tyyli valtaa yhä enemmän tilaa ja mun makuun liiallinen romantiikka saa väistyä - hitaasti mutta varmasti. Omia tekstiilejä, oma järjestys, oma sohvapöytä. Ja oma, pienempi telkkari! Suurin osa kotoa tänne "kierrätettyä", ainoastaan keltaiset kaunokaiset sekä Ikean tabletit ruokapöydällä on uutta.

Ja suunnitelmia, niitä on paljon.

Vielä on siis paljon tekemistä, mutta olkkari alkaa - onneksi - tuntua jo kodilta. Omat tavarat tekee ihmeitä. :) Vielä kun muistaisi irtisanoa sen nykyisen asunnon ja tehdä miljoona muuta pikkujuttua asiaan liittyen...

Keltaista

2011-05-17T09:11:00.002+03:00

Äiti oli meillä aina se, joka muisti syntymäpäivät. Siksi olinkin ihan yllättynyt, kun isäni antoi synttärirahaa. Käytännöllisenä ihmisenä meinasin tällä yllätyksellä ostaa ensiksi bensaa, mutta...

... Se suunnitelma unohtui, kun eksyin Kodin Ykkösen tekstiilipuolelle ystävää odotellessa.

Olisinkohan tuota keltaista huopaa ihaillut jonkin puolisen vuotta, mutta 40 euron suolainen hinta piti huolen siitä, että tuo tosissaan jäi vain siksi ihailun kohteeksi. Nyt se maksoi puolet siitä ja hyllyssä oli vain kaksi jäljellä!!! Mullahan jäi rahaa tyynyihinkin. ;D

Niisku arvostaa, tottakai.

Sattumoisin olin viikkoa aiemmin tilannut Papershopista itselleni keltaisen Keep Calmin. Pitihän mun jollain itseäni lahjoa syntymäpäivän merkeissä.

Kuva Papershop

Onneksi keltainen on kaunista. ♥ Sitä ei voi olla liikaa.

Ps. Kiitos vielä tuon Bloggerin sekoilun aikana (nyt jo kadonneet) kommenttinsa jättäneille! :) Kaikki ehdin onneksi edes lukea, kiitos sähköpostin.

14.5. 2011

2011-05-16T21:09:00.002+03:00

Onnellinen oli aikamme yhteinen

Kultana välkkyy sarja muistojen

Kiitämme lämmöstä rakkauden

Ja turvasta käsivarsien.

Äitiä ja mummia muistaen, J, M, H ja P.

Ikävä on hirveä.

Laskimme haudalle vaaleanpunaisia liljoja, valkoisia gerberoita ja eukalyptuksen oksia. Äiti rakasti eukalyptuksen tuoksua. Ja joku ihana ihminen kukkakaupassa oli keksinyt laittaa näitä värejä JA sitä eukalyptusta myös muistotilaisuuteen ♥ , vaikka tämän suhteen saivatkin vapaat kädet.

Olkkarin ensiaskeleet

2011-05-14T08:45:00.000+03:00

Toistan itseäni, mutta kyllä pienellä vaivalla saa helposti vaihtelua. Tavaroiden järjestelyä ja mööpelivalssia. Lisäksi vaihdoin ikkunaan omat, kokonaan valkoiset verhot (valon määrä moninkertaistui!) ja raahasin kotoa oman maton, koemielellä. En vielä ole täysin vakuuttunut mustan ja harmaan sopivuudesta tummanruskeiden huonekalujen kanssa, mutta ehkä se johtuu siitä että mulla ei kotona ole mitään tummia kalusteita.

Kirjahylly lähti eilen hivuttautumaan vastakkaiselle seinälle, mutta pakko oli tunnustaa tappio. Kuvittelin homman helpoksi, koostuuhan hylly kolmesta erillisestä osasta. Vaan eipä ollutkaan irrallisia osia. Nyt yksi kolmasosa löytyy vastakkaiselta seinältä ja kaksi kolmasosaa odottelee raavaampaa sukupuolta avuksi. Ei ole mikään lastulevykaluste, vaan kunnon puuta. Pirun painava, jopa tyhjennettynä.

Sälekaihtimet pitäisi jossain kohtaa ehtiä tilaamaan. Nyt olo on kuin näyteikkunassa, koska sekä olohuoneen että keittiön ikkunat ovat maan tasalla.

Tänään on myös tarkoitus käväistä kotona hakemassa tavaraa tänne, vaatetta sun muuta pientä. Saikkupäiviä kaksi jäljellä, lauantaina hautajaiset ja sen jälkeen oletettavasti jonkinlainen turtumus/zombikooma.

Sohvakalustolle mietin edelleen vaihtoehtoista paikkaa, koska olohuoneen suhteen en aio joustaa. Se on mulle kodin sydän ja vaadin sinne oman sohvan. Ja toisaalta olemassaolevaa kalustoa ei voi hävittää eikä myydä, koska ne ovat kuitenkin isälleni tärkeät. Ymmärrän. Onhan mullekin tärkeitä mun omat tavarat. :) Yläkerran vierashuoneeseen tulee näillä näkymin televisio ja tällä hetkellä mietinkin sohvien raahaamista sinne. Kai mä yhden romanttisen, kukallisen huoneen kestäisin, kun se ei kuitenkaan mulla olisi aktiivikäytössä, vaan isälleni (ja muille mahdollisille yövieraille) tarkoitettu.

Ps. Mä kurkin aina välillä bloggerin omia tilastotietoja. Erityisesti hakusanat on usein hauskoja. Nyt mulle tuli semmoinen what the fuck -olo, kun tänne oli löydetty haulla "itsekäs äiti". :D

Esimakua olkkarista

2011-05-14T08:44:00.000+03:00

Mielestäni kuvat kertovat enemmän kuin mitkään sanat. Ja näistä se näkyy aika hyvin. Kuvat otettu ennen kuin tultiin Niiskun kanssa hommiin tänne. Ja tuo alkukevään muuton aiheuttama tavarakaaos sikseen, mutta mun ja vanhempieni sisustusmaku on iiiihan eri maailmoista.

Eniten karsastan olohuoneen sohvakalustoa. Joka siis mielestäni on kaunis ja myös mukava istua. MUTTA ei mun tyyliä, eikä mitenkään erityisen soveltuva kaksvitosen neitokaisen kissakotiin. Ja hei se tärkein, mulla sohva on keskeinen osa elämää. Se on löhöämistä, torkkuja ja jopa syömistä varten. Siinä ei istuta kuin kirkon penkissä eikä pelätä kissankynsien aiheuttamia jälkiä, kaunista karvakuorrututa ja ruokatahroja.

Kirjahylly ja ruokapöytä sen sijaan ovat kivoja, erityisesti se kirjahylly. Pappani tekemä ja rakas sekä äidilleni että mulle. :)

Eteisestä ei sitten viitsi mitään edes sanoa. Siihen vaan on kaikkein helpoin kerätä kaikki se tavara, jolle ei vielä ole paikkaa.

Juhlahumua ja siivousta

2011-05-11T13:04:00.004+03:00

Meillä kahviteltiin viikonloppuna kaiken siivouksen ja pihatalkoiden välissä mun ja veljeni syntymäpäiviä. Mä tykkään muuten ihan hirveästi tuosta isosta ruokapöydästä! Jatkopalojen kanssa tilaa riittää kymmenelle, joten on aikas luksusta yksiöön verrattuna. :)) Ja mä kun tykkään kutsua porukkaa ruokailun tai kahvittelun merkeissä kylään.

Valkosuklaa-daimkakku, Hellapoliisin ohjetta hieman muutellen.

Turkinpippurimuffinit.

Jauheliha-paprika- ja feta-kana -piirakat.

Tätini kanssa setvittiin äidin vaatteita ja saatiin mua varten tyhjennettyä vaatehuone. Samoin etu- ja takapihat on nyt siivottu kesäkuntoon, kiitos kälyn. :) Muuten niissä sitten onkin vielä aikamoinen (monen vuoden) urakka edessä. Ovat meinaan päässeet melko viidakkoiseen kuntoon.

Mainittakoon myös, että pyykkikoneen kanssa on nyt jonkinlainen välirauha. Uskallan just ja just pestä pyykkejäni.

Onnea, onnea, onnea vaan!

2011-05-09T08:28:00.002+03:00

Tasan kuukausi sitten juhlimme ystäväni syntymäpäivää.

Tänään aloitin oman syntymäpäiväni varaamalla ajan lääkärille. Mulla on semmoinen olo, että en vaan pysty keskittymään töihin tällä viikolla. Ajatukset pyörii tulevissa hautajaisissa ja siinä, mitä kaikkea munkin pitäisi vielä tehdä ennen h-hetkeä. Töihinkin soittaessa oli vaikea saada asiansa ulos tämän karmean itkuherkkyyden takia. Tuntuu, että nyt tärkeintä on huolehtia omasta jaksamisesta. En halua masentua enkä halua istua töissä hyödyttömänä. Mun pitää touhuta, on se sitten kuinka raskasta tahansa.

Ja touhusta puheen ollen, takana on touhuamisen täyteinen viikonloppu, sekä ilossa että surussa. Siitä lisää toisella kertaa. Iloisempaa maanantaita teille muille!

Kurkkaus makkariin, osa 2

2011-05-05T06:44:00.002+03:00

Yllättäen sitä saa hyvinkin pienillä muutoksilla merkittävästi erilaista ilmettä aikaiseksi. Äitini maku oli huomattavasti romanttisempi kuin minun. Ei valkoista maalaisromantiikkaa, vaan tummia huonekaluja, hentoja sävyjä ja kukkakuoseja. Omalla tavallaan kaunista, mutta soooo not me.

Makuuhuone oli siis se ensimmäinen uhri. Ihan mielenterveyden kannalta. Kohta kaksikymmentäviisi vuotta samalla paikalla seisoneet huonekalut valssasivat eri paikoille ja samalla vanhemmilleni hääpäivälahjaksi tekemäni tilkkupeitto ja seinävaate siirtyivät muualle. Hempeät verhot korvaantuivat hivenen värikkäämmillä ja koristeelliset pöytälamput yksinkertaisilla.

Tulevaa varten mulla on suunnitelmiakin, tottakai. Selkeä visio. Jokaiselle seinälle vihreät "Kukot". ♥

Kuva Tapettitalo

Lisäksi omien huonekalujen sulauttaminen koko asuntoon, pikkuhiljaa sitten jossain kohtaa. Makuuhuoneeseen esimerkiksi pitkä senkki tv-tasoksi. Kattoon turkoosi kattokruunu ja seuraksi keveää vaaleaa. Selkeä visio siis. :)

Ajatuksena on muuten aika haastavaa muuttaa romanttinen asunto oman tyylin mukaiseksi, ilman uusia hankintoja JA ilman, että voisin kaikkia asunnossa jo olemassa olevia tavaroita tai kalusteita "hävittää". Pintaremonttikin on hillittyä ja hidasta, koska harvemmin sitä löytyy ylimääräistä rahnaa. :D Jonkinlainen kompromissi siis edessä, monista eri syistä.

Kurkkaus makkariin

2011-05-04T06:48:00.003+03:00

Vaihteeksi vähemmän syvällistä aihetta! Olen nyt touhunnut äidilläni viikon. Lähtökohdat oli aika pahat, koska kevät on ollut meillä kaikilla kiireinen. Asunnossa on perussiistiä, mutta sotkua sitten löytyykin, sillä jouduttiin kevään mittaan tuomaan paljon ylimääräistä tavaraa eräästä toisesta suuresta asunnosta tänne. Niitä romuja ei sitten missään kohtaa ehditty järjestelemään paikoilleen.

Lähtökohtana siis sotkua ja paljon (mitä sitä turhaan sensuroimaan), ja ensimmäinen vilkaisu makuuhuoneeseen.

Äitini keräili norsuja.

Ensimmäinen vaihe oli setviä ylimääräistä romua pois ja pyöritellä vähän tavaroita.

Sängyllä on vanhemmilleni hääpäivälahjaksi tekemäni tilkkupeitto. Samaan sarjaan kuului myös ylempänä näkynyt seinävaate.

Ja tässä sitä olikin jo niin paljon kuvia, että jätän varsinaiset jälkeen-kuvat seuraavaan postaukseen... ;)

Hautajaismuotia

2011-05-03T06:40:00.001+03:00

Hautajaismuoti on saanut tämän tytön yllättävän hyvälle tuulelle. Asu on sellainen, jossa tunnen viihtyväni ja (turhamaisuusvaroitus!) tunnen oloni myös kauniiksi. Mielestäni molemmat tärkeitä muuten rankkana päivänä.

Iloitsen myös hiuksistani. Mulla on ollut tapana vaihtaa väriä ja tyyliä tiuhaan, mutta muutamaa viikkoa ennen ikävää tapahtumaa palasin itselle luonnollisempaan sävyyn, ja myös äiti kehui heti, miten paljon tykkäsi. :) Pienistä se ilo on revittävä!

Ainoa myönnytys omalle mukavuudelle on ne inhottavat mustat sukkahousut sekä henkilökohtainen takki-inhokkini, trenssi. Trenssikin joutuu vielä pienen tuunauksen kohteeksi. Onneksi h-hetkeen on vielä melkein kaksi viikkoa.

Anonyymiyden nimissä omakuvat jääkööt seuraavalle tasolle.

Mistä tunnet sä ystävän?

2011-04-30T13:52:00.002+03:00

Tosiystävä lainaa rakkaan laukkunsa toiselle hautajaisiin.

Vaikka ehkä siihen ystävyyteen voi kuulua jotain muutakin... ;)

Sano se kukkasin

2011-04-29T21:17:00.001+03:00

Viime viikolla olin keskiviikon ja torstain saikulla. Tällä viikolla piipahdin tiistaina töissä, mutta keskittymiskyky oli sitä luokkaa, että päätin olla lopun tiistaita ja keskiviikon kanssa vielä kotosalla. Torstaina sain töissä kukkia. Ja ilmoituksen koeajan päättymisestä. "Että on yksi asia vähemmän stressata." Molemmat kauniita eleitä, mutta miksi ensimmäinen ajatukseni oli silti "äiti vakipaikasta".

No joo, ainakin kukat on kauniit! Ja onhan se turvattu työpaikkakin ihan jees. Työsopparin mukaan koeaika olisi jatkunut vielä kesäkuun puoleenväliin.

Mulle tuli tänään myös jotenkin tosi itsekäs olo. Tajusin unohtaneni keskiviikolle sopimani etsitään hautajaisvaatteita -treffit kokonaan. Se itsekäs olo tuli kuitenkin vasta siinä kohtaa, kun tajusin, että kyseinen ystäväni ei myöskään ole ottanut muhun yhteyttä tämän vuoksi. Ihmettelen. Oikeesti. Koska jotenkin musta tuntuu, että ystäväni tehtävä olisi kysyä minulta, onko kaikki hyvin, kun musta ei ole kuulunut. Tai niin minä ainakin tekisin (ja olen tehnyt) vastaavissa tilanteissa. Itsekästä? Ei kai! Eihän se maailma pyöri mun navan ympärillä, vaikka olo onkin vähän eksynyt.

Palaan siis nuuhkimaan nättejä kukkasiani ja pohtimaan huomista. Äidin syntymäpäivää ja sitä kuinka edellisenä vappuna äiti koitti opettaa mut tekemään munkkeja ja simaa. Ei ihan onnistunut, mutta kivaa oli.

Ihana, ahkera arki

2011-04-28T09:42:00.001+03:00

Tarkoitus oli laittaa kuvallinen postaus vaihteluna tähän jatkuvaan masisfiilistelyryöpytykseen. Olen kuitenkin nyt pari päivää viettänyt Niiskun kanssa äidin kotona ja tietenkin se kameran piuha jäi omaan kotiin... Ei siis kuvia tälläkään kertaa.

Muuten sitten pitääkin hehkuttaa, että projektit ne tytön tiellä pitää!

Kaksi touhuamisen täyteistä päivää äidin luona (aina lipsahtaa suusta, vaikka eihän äiti siellä enää ole) takana, ja olo on paljon parempi kuin kotona istuessa ja ihmetellessä. Touhuaminen on selkeästi se mun juttu. Olen siivonnut, möbleerannut ja vaihtanut verhoja. Suunnitellut pihatöitä (vaikka mulla onkin viherpeukalo keskellä kämmentä) ja palvonut äidin 25 vuotta vanhaa astianpesukonetta. Vanha ja uskollinen, sitä se on. Ja ruma kuin mikä, mutta rumuudestaan huolimatta todellista arjen luksusta! Pyykkikoneen kanssa me ei sitten tullakaan toimeen.

Ja Niisku, Niisku ihmettelee. Ihmeellistä, miten paljon sitä tutkittavaa lääniä on, kun tähän asti toisen elämä on rajoittunut yksiöihin ja kaksioihin. Kai se kahden tason rivari on vähän eri asia. Ja onhan siellä toinenkin kissa asunut aikoinaan! Kummasti se Niiskukin on vallannut ihan samat nukkumapaikat kuin Essi vuosia sitten...

Lupaan kuvia ensi kerralla! Mutta nyt töiden pariin, kyllähän tässä tulikin jo sairaslomapäiviä vietettyä.

Pohdintaa

2011-04-24T22:43:00.006+03:00

Olen henkeen ja vereen touhottaja. Suunnittelen, järjestän, touhuan. Ahdistuneena siivoan. Essin kuollessa tilannetta helpotti kuukauden sisään tapahtuva muutto. Ei ollut aikaa pysähtyä miettimään, vaan asiat piti saada järjestymään ajallaan.

Koti on nyt siivottu. Muutamat verhot pesty jo neljään kertaan, kun muu pyykki loppui kesken. Tiskit tiskattu. Imuroitu, puunattu. Mitäs nyt? Mihin siirtää kaikki ahdistus.

Rupesin miettimään tosissani äidin asuntoa. Tunnen suunnatonta syyllisyyttä sen vuoksi, mutta itsekin tajuan kuinka järkevää sinne olisi muuttaa. Mun oli joka tapauksessa tarkoitus siirtyä sinne äidin luokse evakkoon putkiremontin tullessa. Nyt evakko vaan olisi pysyvä ja aikaisemmin. Ja kuukauden irtisanomisaika nykyisestä pistää miettimään, kuinka kauan voin päätöksen kanssa viivytellä - parhaimmillaankin ehtisin muuttamaan vasta kesäkuussa. Ja tämä siis jos saisin päätöksen tehtyä pian (epätodennäköistä).

Meidän oli tänä kesänä tarkoitus tehdä pintaremonttia äidin luona. Pitkälti 80-luvun alkuperäisessä kunnossa oleva asunto kun kaipaa sitä kipeästi. Ehkä hautajaisten jälkeen pitääkin miettiä sitä pintaremonttia ihan eri mielellä. Projekti, jonka parissa puuhata. I-ha-naa. Maalia, tapettia, keittiön kaappia. Vaan pitäisikö nämäkin suunnitelmat nyt toteuttaa äidin maun mukaan, vai olisiko parempi käyttää omaa luovuutta, omaa makua. Plääh.

Tätä pyörittelen mielessä, tätä pohdin. Muuttaminen (taas) vaatisi paljon, erityisesti koska samalla pitäisi päättää mitä tehdä äidin tavaroille. Ajatteleminen tuntuu liian aikaiselta, tuskalliselta, mutta samalla siinä olisi mulle täydellinen keino käsitellä asiaa. Jos siis oma vahvuus riittää siihen. Mä olen meidän perheen siivoushullu, neuroottinen järjestelijä, tehokas ja nopea. Äiti aina kiitteli tätä minussa. Kuka siis parempi huolehtimaan siitä kaikesta setvimisestä? Ja oikeesti, mun sormet syyhyää jo. Ei sen takia, että pääsisin äidin tavaroista eroon, vaan sen takia, että pääsisin muistelemaan.

Tämän kellon äiti sai isältäni kun synnyin, tämä sormus oli lahja, kun veljeni syntyi. Nämä olivat äidin lempiastioita ja tämä oli hänen ensimmäinen itse ostamansa ja kokoamansa huonekalu. Ja se jääkaappi, jonka äiti meni itsepäisyyttään ostamaan, vaikka viikkoa myöhemmin myönsi sen olevan ihan liian pieni.

Pelkkä muuttamisen ajatteleminen saa kuitenkin aikaan sen kauhean syyllisyyden hyökyaallon. Ajattelevatko kaikki, että olen itsekäs ja pinnallinen, kun ajattelen näitä asioita? Olenko itsekäs ja pinnallinen? Haluaisin ajatella olevani realisti. Käytännöllinen. Ja myös tunnen itseni. Mulle koti on jotain hyvin tärkeää, enkä voi kuvitella, että lapsuudenkotini jäisi ihan tyhjilleen. Paljon ihania, onnellisia muistoja ja haaveita. Siellä kodissa alkaneita perinteitä. Ja sitä rakkautta. Kotihiiri minussa on innoissaan, mutta se äidittömäksi jäänyt tytär epäröi.